Finnsementti uusi strategiansa – tavoitteena alan edelläkävijyys

Finnsementin strategia vuosille 2026–2031 on valmistunut. Uudella strategialla yhtiö vastaa muuttuneen toimintaympäristön asettamiin haasteisiin: Finnsementin asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet, sementinvalmistajilta odotetaan aikaisempaa monipuolisempaa tuotevalikoimaa ja tuotantoon liittyvä teknologinen kehitys etenee vauhdilla. Strategia on tehty yhteistyössä koko henkilöstön kanssa ja perustuu vahvasti asiakaspalautteeseen.

Finnsementin uuden strategian mukainen tulevaisuuden tavoite on olla oman alansa edelläkävijä erityisesti vähähiilisyydessä sekä sementin seosaineiden asiantuntijuudessa ja tuotannossa.

Edelläkävijyys tarkoittaa Finnsementille sitä, että jatkossa yhtiö panostaa entistäkin enemmän sementin seosaineiden tutkimukseen ja uusien tuotteiden kehittämiseen. Sementtiklinkkerin korvaavat seosaineet ovat myös tärkeä osa päästövähennystyötä, jolla on merkittävä vaikutus koko rakennusalalle.

– Haluamme olla tulevaisuudessa Itämeren alueen johtava toimija seosaineiden osalta. Tämä tarkoittaa paitsi johtavaa asemaa, myös parasta osaamista ja ymmärrystä kaikista mahdollisista seosainevaihtoehdoista. Panostamme myös henkilöstömme osaamiseen ja kehitämme tuotantoamme edelleen toimitusvarmuuden parantamiseksi. Kumppanina haluamme tarjota kotimarkkinan vahvimman tuotevalikoiman, tasaisimman laadun sekä kattavimman jakeluverkoston, Finnsementin toimitusjohtaja Annina Tuominen sanoo.

Uusi strategia sisältää lyhyemmän sekä pidemmän aikavälin tavoitteita eikä kehitystyön aikataulu ole sidottu yhteen strategiakauteen. Finnsementti jatkaa esimerkiksi työturvallisuuden ja yrityskulttuurinsa kehittämistä välittömästi siitä, mihin yritys on viime kaudella päässyt.

– Jatkamme myös investointeja tuotantoomme sen hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Otamme käyttöön uusia vaihtoehtoisia raaka-aineita ja panostamme vaihtoehtoisten polttoaineiden määrän lisäämiseen. Tämän strategiakauden tavoitteenamme on karsia hiilidioksidipäästöjämme mahdollisimman paljon nykyisin käytössämme olevilla keinoilla, Tuominen sanoo.

Kotimaisia ratkaisuja rakentamiseen – turvallisesti, tehokkaasti ja vastuullisesti

Finnsementin uusi strategia rakentuu viiden peruspilarin varaan, jotka ovat työturvallisuus, vahva yrityskulttuuri, tuotekehitys, tuotannon tehostaminen sekä asiakaskokemus.

– Työturvallisuuden jatkuva parantaminen sekä yrityskulttuurin ja henkilöstön osaamisen kehittäminen ovat Finnsementin toiminnan kannalta keskeisiä osa-alueita. Tuotannon toimitusvarmuuden ja suorituskyvyn kehittäminen sekä innovatiiviset sementtimäiset ratkaisut ovat tärkeitä kokonaisuuksia, jotka hyödyttävät suoraan myös asiakkaitamme. Asiakasyhteistyö ja -kokemus ovatkin strategiamme keskiössä, ja kaikki muu toimintamme tähtää niiden nostamiseen parhaalle mahdolliselle tasolle, Tuominen kertoo.

Ainoana kotimaisena sementinvalmistajana Finnsementin tehtävä on tarjota kotimaisia ratkaisuja rakentamiseen turvallisesti, tehokkaasti ja vastuullisesti.

– Strategisena tavoitteenamme on olla paras mahdollinen kumppani urakoitsijoillemme, asiakkaillemme, muille sidosryhmillemme sekä työntekijöillemme. Haluamme osallistua suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Kotimaisena huoltovarmuusyhtiönä se on oleellinen tehtävämme, Tuominen tiivistää.

Lue lisää uudesta strategiastamme.

Jaa juttu

Uusimmat blogit:

Back to top