Suomalaista sementtiä 100 vuotta

Vuonna 2014 tuli kuluneeksi 100 vuotta Paraisten ensimmäisen kiertouunin käynnistämisestä ja sementin teollisen valmistamisen aloittamisesta Suomessa, mutta kuka sementin aikoinaan keksi?

Sementin historiaa

On vaikea sanoa, kuka ensimmäisenä keksi sementin, mutta jo ennen ajanlaskumme alkua etruskit käyttivät jauhettua kalkkia laastin sideaineena.

Myöhemmin roomalaiset kehittivät poltetusta kalkista oman roomalaissementtinsä. Se otettiin uudelleen käyttöön 1700-luvulla, ja siitä alkoi kehitys, joka johti portlandsementin keksimiseen Englannissa 1800-luvun alkupuolella. Kun saman vuosisadan lopulla keksittiin vielä polttaa raaka-aineseosta kiertouunissa, perusta sementin nykyiselle valmistustekniikalle oli luotu.

Finnsementin historiaa

Finnsementti Oy:n tarina alkoi 1900-luvun alussa kahdesta sementtitehtaasta, Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön sementtitehtaasta ja Lohjan Kalkkitehdas Osakeyhtiön tehtaasta. Kolmannen sementtitehtaan toiminta käynnistyi Lappeenrannassa vuonna 1938 ja neljännen Kolarissa vuonna 1968.

Alan omistusjärjestelyiden myötä vuonna 1992 Partekin ja Lohjan sementtiteollisuudet yhdistyivät. Vuodesta 1993 vuoteen 1999 Finnsementti oli osa Scancem-(Euroc)konsernia. Vuodesta 1999 Finnsementti on kuulunut CRH-konserniin, joka on yksi maailman suurimmista rakennusmateriaaliyrityksistä. Nykyään valtaosa Suomen sementtitarpeesta tuotetaan Finnsementin Paraisten ja Lappeenrannan tehtailla.

Vuonna 2014 vietettiin Finnsementin 100-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden kunniaksi kerroimme tarinoita Finnsementin historiasta kuukausittain. Tutustu niihin alla olevista linkeistä:

Sementtiä tynnyreittäin ja säkittäin

Kotimaista laatua heti 1910-luvulla

Emil Sarlin – sementin ensimmäinen lobbari

Sementti mukaan rakentamisen nousuun

Betonimiesten pelit miestä väkevämpiä

Aulis Junttila, väsymätön valistaja

Sota-ajan jälkeen sementti nousi pyörille

Ympäristö ja työturvallisuus – agendalla jo ammoin

Arvo Nykänen, talven taitaja ja suhteituksen isä

Kuivamenetelmä yleistyi, BES käyttöön

Lähiöitä ja ratapölkkyjä

Ennätysvuosista suureen pudotukseen

80-luku toi automaation ja pikaretken Afrikkaan

Kestävä kehitys tuli jäädäkseen

Masuunikuona tehokkaampaan käyttöön

Heilahteleva vuosikymmen ja Finnsementin synty

Peruskorjaus ohitti uudisrakentamisen

Ankean ajan valopilkkuja

Näyttävää ja luovaa betonirakentamista

Lappeenrantaan huippu-uuni

Päästötavoite jo saavutettu

Sementin seuraavat 100 vuotta

Investointi Suomeen on ympäristöteko

Uusi loikka ympäristön hyväksi?

 

Nämä siirretään alasivuiksi:

Sementtiä tynnyreittäin ja säkittäin

Suomessa on valmistettu sementtiä teollisesti sata vuotta. Nykyisin maassamme käytettävästä sementistä valtaosa tuotetaan Finnsementin Paraisten ja Lappeenrannan tehtailla. Mutta missä valmistettiin ensimmäiset tynnyrilliset?

Moni uskoo tämän tietävänsä: Paraisilla tai Lohjalla. Se vastaus on kuitenkin väärä. Maamme ensimmäinen sementtitehdas perustettiin jo vuonna 1869 Keravan Saviolle. Sen ongelmana oli pieni kapasiteetti ja huono sijainti. Savion tehdas lopettikin toimintansa 1894.

Tehdas ehti kuitenkin osoittaa, että kotimaisella sementillä on kysyntää, mutta tuotanto voisi menestyä vain kalkkivuoren läheisyydessä.

Uusi rakennusmateriaali, betoni, kasvatti 1800-luvun lopulla suosiotaan Euroopassa. Rakentaminen kiihtyi myös Suomessa ja entistä enemmän otettiin täälläkin käyttöön betoni – tosin puun ja tiilen haastajasta ei voitu vielä puhua.

Paraisille ja Lohjalle oli perustettu kalkkitehtaat 1890-luvun lopussa. Perinteinen kalkinpoltto oli vielä voimissaan, mutta hiljalleen itivät ajatukset uusista tekniikoista ja rakennustavoista. Kalkkitehtailla huomattiin sementin menekin voimakas kasvu. Niinpä suomalaisen sementin historiaan oli syntymässä uusi alku.

Ensimmäinen erä suomalaista sementtiklinkkeriä sitten Savion tehtaan valmistui Paraisilla 3.9.1914.

Sataan vuoteen mahtuu monta tarinaa. Kerroimme niitä juhlavuoden 2014 aikana ja vuoden päätteeksi loimme katseemme myös tulevaisuutta kohden.

 

Kotimaista laatua heti 1910-luvulla

Tähän nousuun pääsivät mukaan maamme ensimmäiset sementtitehtaat: Paraisten Kalkkivuori Oy:n ja Lohjan Kalkkitehdas Oy:n sementtitehtaat.

Paraisten ensimmäinen sementtiuuni 1914 oli aikanaan maailman suurin. Sen kapasiteetti oli 400 000 tynnyriä sementtiä vuodessa, mikä oli noin puolet enemmän kuin muiden ”suurien uunien” siihen asti.

Tehtaan patruuna Emil Sarlin sai heti kärkeen solmituksi Suomen Rauta- ja Koneliikkeitten Yhdistyksen kanssa hyvän jälleenmyyntisopimuksen. Ja miksi ei: kotimaisen sementin lujuusarvot ylittivät neljänneksellä maahantuodun portlandsementin arvot.

Lohjan sementtiuuni valmistui vuoden 1918 lopulla. Seuraavan vuoden tammikuussa se tuotti sementtiä 850 tynnyriä vuorokaudessa.

Suomen ensimmäisen betonirakenteita koskevan konsulttityön tilasi Valtion Rautatiet vuonna 1916 Oy Constructor Ab:ltä. Kohteena oli Tornio-Haaparannan radan alikulkukäytävien suunnittelu ja rakentaminen. Suunnittele ja rakenna –urakkamuoto ei siis ole kovinkaan uusi toimintamalli.

1910-lukua leimasivat ensimmäinen maailmansota ja Suomen sisällissota. Itsenäisestä Suomesta haluttiin mahdollisimman omavarainen, mikä koski myös energiantuotantoa. Niinpä vuonna 1919 annettiin lupa Imatrankosken rakentamiseen, mistä tulikin Suomen siihen mennessä suurin betonirakentamisen työmaa.

 

Emil Sarlin – sementin ensimmäinen lobbari

Maamme rakennusaineteollisuuden varhaiseen kehitykseen vaikutti kaksi voimahahmoa: Emil Sarlin (1875–1956) ja Petter Forsström (1877–1967). He olivat samanikäisiä, lahjakkaita liikemiehiä ja toimivat samalla nousevalla teollisuusalalla. Heidän johtamansa tehtaat, Sarlinin luotsaama Paraisten Kalkkivuori ja Forsströmin Lohjan kalkkitehdas, kilpailivat tiukasti keskenään. Molemmilla on sijansa suomalaisen sementin historiassa.
Emil Sarlinin isä oli aikoinaan luonut Helsingin suurimman kuljetusyrityksen, jonka hevoset vetivät muun muassa hiili- ja kalkkikuormia. Emil Sarlin sai yrittäjyyden veren perintönä ja pääsi jo varhain tutustumaan kalkkialaan.
Paraisten Kalkkivuoren palveluksessa hän aloitti isännöitsijänä ja toimi sen jälkeen teknisenä johtajana. Varsinainen näytön paikka tuli toimitusjohtajana ja Sarlin lunasti yhtiön hallituksen odotukset.
Sarlinia voidaan pitää syystä rakennusteollisuuden lobbareiden pioneerina.
Ensin hän kiersi Suomen kaupungeissa kertomassa asiakkaille suomalaisen ja erityisesti paraislaisen kalkin korkeasta laadusta.
Paraisilla tiedettiin, että omasta kalkkikivestä saa myös hyvänlaatuista sementtiä. Sarlin sai yhtiön hallituksen vakuuttuneeksi siitä, että sementin tuotannon aloittaminen on paitsi perusteltua, myös välttämätöntä. Rahoitus vain puuttui.
Se hoidettiin kahdella, siihen aikaan massiivisella osakeannilla. Sarlinin henkilökohtainen panos osakeannin kokoamisessa oli keskeinen. Hän kävi Helsingissä sekä muissa kaupungeissa hankkimassa uusia merkintöjä ja varmistamassa, että Paraisilla päästäisiin aloittamaan sementin tuotanto ensimmäisenä Suomessa.
Emil Sarlin toimi ensin vahvasti vuoriteollisuuden asiantuntijana ja uuden teollisuuden kehittäjänä. Vuoden 1918 jälkeen hän oli myös monipuolinen yhteiskunnallinen vaikuttaja toimien mm. Työnantajaliiton hallituksessa, Keskuskauppakamarissa, kansanedustajana ja kunnanvaltuustossa sekä rakennusalan järjestöjen johdossa. Vuorineuvos hänestä tuli jo alle 50-vuotiaana.
Emil Sarlin toimi Paraisten Kalkkivuoren toimitusjohtajana noin 50 vuotta. Hän antoi paikkansa pojalleen Erik Sarlinille vuonna 1955, vain vuotta ennen kuolemaansa.

Sementti mukaan rakentamisen nousuun

1920-luvulle tultiin sementin ja betonirakentamisen kannalta hyvissä merkeissä. Rakentaminen oli vilkasta ja betoni haastoi tosissaan tiilen. Kotimaisia sementin valmistajiakin oli nyt kaksi. Sekä Paraisten että Lohjan sementit kykenivät kilpailemaan niin määrällisesti kuin laadullisesti tuontisementin kanssa.
Kotimaisilla kilpailijoilla oli kuitenkin yhteinen tavoite: sementin käytön edistäminen kaikessa suomalaisessa rakentamisessa. Niinpä Paraisten ja Lohjan Kalkkitehtaat perustivat 1921 Sementinvalmistajien yhdistyksen. Sen tehtävänä oli ”sementtiteollisuuden kauppa- ja talouspoliittisten asioiden hoitaminen sekä työ sementin järkiperäisen käytön lisäämiseksi”.
Maailmalla betoni saavutti uusia voittoja arkkitehtuurissa, kun funktionalismista tuli Alvar Aallon johdolla valtavirtaa. Aallon teollisuusrakennuksista muistettavin eli Karhulan Sunilan tehdas- ja asuinrakennukset valmistui 1936–39. Tehdasrakennusten runko ja seinät rakennettiin pääosin teräsbetonista, joka oli saanut entistä vahvemman aseman rakennusmateriaalien joukossa.

Tuotekehitykseen panostettiin jo tuolloin. 1930-luvun puolivälissä sekä Paraisilla että Lohjalla tehtiin runsaasti tutkimustyötä talvibetonoinnin tietotaidon kartuttamiseksi ja jäätymispisteen alentamiseksi tutkittiin ”kemiallisia lisäkeaineita”.
Sementtiyhdistys otti käyttöön liikkuvan betonilaboratorion. Sen palveluksia käytti ainakin 75 sementtivalimoa, jotka olivat tärkeitä kumppaneita paikallisille työmaille.
Ennen sotia vuodet 1937–38 olivat Suomessa parasta nousukautta. Se näkyi myös teollisuuden investoinneissa. Paraisilla tehtiin iso päätös rakentaa uusi sementtitehdas Lappeenrannan Ihalaisiin. Kun Lappeenrannan sementtitehdas käynnistyi keväällä 1938, Paraisten Kalkin sementintuotanto nousi 300 000 tonniin. Se oli yli puolet silloin Suomessa vuosittain käytettävästä sementistä.

Betonimiesten pelit miestä väkevämpiä

Imatrankosken rakentaminen oli aikoinaan maamme suurin betonirakentamisen työmaa. Sähköjakeluverkon lähes 2000 teräsrakenteisen kannatus- ja kiristyspylvään perustusten valu alkoi keväällä 1926. Betonitöissä oli parhaimmillaan 720 henkilöä. Ihmisvoiman lisäksi tarvittiin runsaasti hevosia, sillä niin sorat kuin sementit, betoniteräkset ja muut tarvikkeet oli kuljetettava perille umpimaastossa. Lähes kaikki työmaalla oli uutta: materiaalit, työtavat ja jopa työkoneet.
Montunkaivajasta työnjohtajaksi edennyt Martti Mäkinenkin näki ensi kertaa betonimyllyn: ”Betonimiehillä oli hallussaan uusi kapine, käsin väännettävä betonimylly. Muodoltaan se oli kuin ennen vanhaan isoissa taloissa käytetty veivikirnu, mutta vahvasta rautapellistä tehty. Mutta miesten mielestä peli oli oikea peto, sillä kaikesta huolimatta betoninteko oli keveämpää hommaa kuin siihen saakka käytetty lapiomenetelmä. Muutenkin betonimiesten pelit olivat nykyajan miestä väkevämpää sorttia. Sementti tuotiin paikalle 180 kilon puutynnyreissä. Sieti siinä olla ruista hihassa, kun sellaista liikutteli. Mutta pylväsperustuksia valmistui tällaisillakin vehkeillä.”
Mitähän Martti Mäkinen tuumaisi nykyisestä sementin 25-kilon paperisäkistä?

Aulis Junttila, väsymätön valistaja

Betonirakentaminen vahvistui 30-luvulla, kun oikea tieto kaatoi turhia ennakkoluuloja. Aulis Junttila puhui antaumuksella betonin ja sementin puolesta.
DI Aulis Junttilan (1904–1979) pitkä työura noudattelee paljolti suomalaisen sementti- ja betonielementtiteollisuuden kehitysvaiheita aina 1930-luvulta 1960-luvulle.
Junttila aloitti Sementtiyhdistyksen palveluksessa 1934. Tuolloin sementin käyttö oli valtaosalle suomalaisista jo hivenen tuttua, mutta valistustyötä tarvittiin edelleen runsaasti.
Junttila solmi tiiviitä kansainvälisiä suhteita mm. Ruotsiin ja Saksaan. Näin saatiin tieto kulkemaan maasta toiseen. Sen tuloksena Sementtiyhdistys saattoi tiedottaa suomalaisille rakentajille alan kansainvälisestä kehityksestä tuoreeltaan ja vieläpä suomeksi.
Junttila kiersi yhdistyksen järjestämissä koulutustilaisuuksissa ja työnäytöksissä. Hän kirjoitti Sementtituote-lehden päätoimittajana itsekin hyvin aktiivisesti. Otsikoita olivat esimerkiksi Betonipylväistä, Betonin käyttö seinärakenteena, Kellareista, Sementtivalimojen rakennuksista…

Sodan jälkeen Junttilan panos oli keskeinen myös maan jälleenrakentamisessa. Hän aloitti organisaatioltaan laajentuneen Sementtiyhdistyksen puheenjohtajana ja jatkoi sittemmin toimitusjohtajana. Aulis Junttilan merkitys ammatillisissa järjestötehtävissä korostui entisestään. Junttilan asemaa betoni- ja sementtialan organisaatioissa kuvastaa hyvin se, että kansainvälisesti häntä kutsuttiin alalla ”Suomen puheenjohtajaksi”.
Junttilan persoonaa tarvittiin paitsi sementin asemaa vakiinnuttaneessa valistustyössä myös sementti- ja betonialan liittojen yhteisten etujen edistämisessä. Junttila toimi 1946–1969 Betoniyhdistyksen johdossa.
Aulis Junttila oli 50-luvulla mukana Tuomiojan hallituksessa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä. Junttilalle on myönnetty professorin arvonimi.

Sota-ajan jälkeen sementti nousi pyörille

Sementin historiassa 1940- ja 50-luvut olivat mielenkiintoisia yhteiskunnallisesta tilanteesta huolimatta – tai juuri siksi. ”Sota tuhlausta vastaan” oli myös elementtiteollisuuden alku.
Sementtiteollisuus oli saatu ennen sotia toimimaan täysillä ja jälleenmyyjien verkosto kasvoi vauhdilla – jopa niin rajusti, että Sementtiyhdistys velvoitti jälleenmyyjät hintasopimukseen.
Sota-aika toi myös sementti- ja betoniteollisuudelle todelliset kituvuodet. Se ei tarkoittanut sitä, että oltaisiin oltu vain toivottomina jouten. Huoli selviytymisestä kun oli kaikille suomalaisille yhteinen.
Paraisten sementtitehtaalla toteutettiin 1940-44 jopa merkittäviä laajennuksia. Markkinoille tuotiin uusia sementtilaatujakin.
Vielä 1940-luvulla paikalla valaminen oli ainoa tapa valmistaa kantavia betonirakenteisia runkoja. Juuri perustettu VTT alkoi ajaa voimakkaasti teollisuuden eri toimialoilla rationalisointia eli ”sotaa tuhlausta vastaan”. Rakennusyritykset sidosryhmineen oivalsivat rationalisoinnin hyödyt tuotannossa. Siitä ei ollut enää pitkä matka elementtiteollisuuden kehityksen alkuun.
Sodan jälkeen jatkettiin keskeytettyjä vesivoimaloiden rakennustöitä. Vuonna 1946 oli käynnissä peräti kahdeksan vesivoimalaitoksen työmaata. Voimalaitosten massiivisten betonirakenteiden lisäksi jokivarsien betoniasemat mylläsivät massaa asuntoihin, verstaisiin ja pajoihin.
Sementtiä tarvittiin reippaasti – ja sitä myös kuljetettiin paljon. Sementtiteollisuuden kannalta 1940-luvun suurimpia muutoksia oli se, että autoliikenteen osuus sementin kuljetuksissa alkoi kasvaa voimakkaasti. Silloin tuli myös tarpeelliseksi rakentaa silta Paraisten tehdassaarelta mantereelle. 1950-luvulla siirryttiin pulasta nousuun.
Rakennustyömaat koneellistuivat, mikä petasi jo elementtitekniikan läpimurtoa. Ensimmäiset täyselementtitalot rakennettiinkin1950-luvulla. Tunnetuin esimerkki on Helsingin yliopiston Porthanian elementtirunko ja -seinät. Sementtiteollisuuden kannalta 1950-luku oli riemastuttava, sillä betoni nousi Suomen tärkeimmäksi talonrakennuksen materiaaliksi.

Ympäristö ja työturvallisuus – agendalla jo ammoin

Moni yrittää nykyisin ottaa uranuurtajan viittaa työturvallisuuden kehittämisessä ja ympäristön huomioimisessa. Sementtiteollisuus oli asialla jo 50-luvulla.
Sementtiyhdistyksessä suhtauduttiin 1950-luvulla alan kehitykseen avarakatseisesti ja vastuullisesti, vaikka yritysvastuu-sana ei vielä käytössä ollutkaan. Yhdistys otti tehtäväkseen huolehtia ja tiedottaa muistakin kuin teknisistä ja taloudellisista kysymyksistä.
Tunnustettu tosiasia oli, että työskentely sementtiteollisuudessa altisti pahoille ihottumasairauksille, jos asianmukaisesta suojautumisesta ei huolehdittu. Kalkin aiheuttama ihottuma oli tuttu vaiva jo aiemmin. Nyt ymmärrettiin, että myös sementtimies ja muurari voivat saada työperäisiä iho-oireita.
Merkittävin syy oli todennäköisemmin kromi, jonka raja-arvoa laskettiin Valtioneuvoston päätöksellä vasta 1987 – sementtiteollisuuden vahvasti puoltaessa. Riskien myöntäminen jo 50-luvulla antaa viitteen siitä, että sementtiteollisuudessa oli tuolloin aikaansa nähden kehittynyt työterveydenhuolto.
Sementtiteollisuudessa havahduttiin ympäristökysymyksiinkin jo 1950-luvulla. Uunien runsasta energiankulutusta pyrittiin kaikin tavoin hillitsemään ja päästöjen laatuun alettiin kiinnittää huomiota. Ensimmäinen mittava toimenpide oli sähköisten puhdistussuodattimien hankinta Paraisten sementtiuuneihin.

Jo lähes 70 vuotta sitten Arvo Nykänen kehitti ensimmäisen version betonin suhteitusmenetelmästä. Nykänen jätti monta muutakin jälkeä betonitekniikan historiaan.
Professori, DI Arvo Nykänen (1912-1990) oli aikoinaan monen toimen mies betonitekniikan alalla. Hän oli työuransa loppuvaiheessa perustamassa VTT:n betoniteknillistä laboratoriota ja sen ensimmäinen johtaja.
Nuoren insinöörin ensimmäisiä haasteita oli puolustusministeriössä. Alle kolmekymppisenä Nykänen sai Karjalan kannaksella vastuulleen talvisodan aikaiset betonityöt, joita tehtiin ajoittain jopa 40 asteen pakkasessa. Ne olivat talvibetonoinnin silloisia taidonnäytteitä. Jatkoa seurasi välirauhan aikana aloitetut linnoitustyöt, joissa valettiin massiivisia, jopa K45-lujuusluokkaa järeämpiä korsuja.
Sodan jälkeen Nykänen jatkoi talvibetonoinnin parissa, mutta oli kiinnostunut myös laajemminkin betonin valmistus- ja materiaalitekniikan kehittämiseen.
Nykänen siirtyi vuonna 1949 VTT:n palvelukseen. Siitä alkoi hänen tuotteliain kautensa, jonka aikana valmistui runsaasti betonialaa edistäneitä tutkimuksia ja julkaisuja.
Arvo Nykäsen ehkä merkittävin saavutus on betonin suhteitusmenetelmän kehittäminen. Ensimmäinen versio valmistui 1945, mutta vuosina 1947 ja 1948 Rakentajain kalenterissa julkaistuissa artikkeleissa Nykäsen suhteitusmenetelmä on lähes täysin nykyisin käytössä olevaa menetelmää vastaava.
Nykänen uusi menetelmäänsä vielä kerran 1955, koska betonitekniikka oli kehittynyt ja uudet betoninormit otettu käyttöön.

Kuivamenetelmä yleistyi, BES käyttöön

Suomessa valmistetaan nykyisin sementtiä kuivamenetelmällä. Se syrjäytti 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa märkämenetelmän, jota oli käytetty aikaisemmat 40 vuotta.
Ensimmäinen kuivauuni asennettiin Lappeenrantaan 1967. Seuraavana vuonna avattuun Kolarin sementtitehtaaseen valittiin sama tekniikka. Paraisilla ja Virkkalassa kuivamenetelmä tuli käyttöön 1970-luvun alussa.
Paraisten, nykyisinkin toimiva sementtiuuni 6 otettiin käyttöön 1975. Se lisäsi kotimaisen sementin valmistuksen kapasiteettia huomattavasti. Uunin käyttöönoton jälkeen Paraisten sementin tuotannon määrä nousi väliaikaisesti jopa 700 000 tonniin.
Viimeistään tuolloin kuivamenetelmästä tuli suomalaisen sementtiteollisuuden pääasiallinen valmistusmenetelmä. Sementin valmistuksesta tarkemmin: www.finnsementti.fi/sementti/valmistus
Elementtiteollisuudessakin siirryttiin uuteen aikaan ja aloitettiin standardien kehittäminen 1960-luvun lopussa. Mallia otettiin ulkomailta. Suomalaisen standardin lähtökohtana oli elementtiruudukon 3 M -mitoitus.
Kehitystyön tuloksena BES-järjestelmä otettiin käyttöön 1970-luvun alussa. Entistä systemaattisempi teollinen tuotanto paransi elementtiteollisuuden kannattavuutta. Betonielementtien markkinaosuus vahvistui suhteessa valmisbetoniin. Tämä näkyi myös sementtiteollisuudessa nopeasti kovettuvien sementtien kysynnän kasvuna.
Sementtiyhtiöt puolestaan kehittivät uutuuksina kuivatuotteita. Paraisten Kalkkivuori aloitti kuivien sementti- ja kalkkikivipohjaisten seinätasoitteiden valmistuksen jo 1958. Valikoimaa laajennettiin 1960-luvulla käsin levitettäviin lattiatasoitteisiin ja kiinnityslaasteihin. Pumpattavien lattiatasoitteiden tuotanto alkoi Paraisilla 1970-luvun puolivälissä.

Lähiöitä ja ratapölkkyjä

Suomessa asuntojen tuotanto oli 1960-luvulla vilkkaampaa kuin koskaan. Kirittäjänä oli asuntotuotannon verotusta huojentava laki. Aluerakentaminen valtasi alaa, ja maalta muutettiin sankoin joukoin uusiin lähiöihin.
Kansankin suussa termit olivat menneet kohdalleen: kukaan ei enää puhunut sementtirakentamisesta, vaan betoni oli betonia. Sementtituote-lehtikin muutti nimensä Betonituotteeksi.
Elementtirakentaminen ja kunnianhimoinen arkkitehtuuri eivät kohdanneet lähiörakentamisessa. 1970-luvulla betonin imago joutuikin kansalaisten mielissä vastatuuleen. Ammattilaisten vastavedoksi voi ehkä tulkita sen, että Helsinkiin rakennettu asuin- ja toimistoalue Merihaka valittiin 1973 Vuoden Betonirakenteeksi.
1960-luvulla betonin uusi aluevaltaus oli VR:n ratapölkyt. Ensimmäinen koesarja betonisia ratapölkkyjä valmistettiin 1962 Riihimäki-Lahti –rataosuudella. Betoni tuntui kestävän ratapölkyissä paremmin kuin painekyllästetty puu, joten VR tilasi seuraavana vuonna yhteensä 32 000 pölkkyä eri valmistajilta.
1960- ja -70-luvuilla sementin kysyntää kasvattivat kotimaisen elementtiteollisuuden ja valmisbetonin lisäksi Suomen rakennusviennin hankkeet Neuvostoliitossa. Suomessa valmistettujen elementtien vienti käynnistyi, kun Suomen ja Neuvostoliiton välille solmittiin 1971 TTT-sopimus eli sopimus taloudellisesta, teknillisestä ja teollisesta yhteistyöstä.

Ennätysvuosista suureen pudotukseen

Loviisan ydinvoimalan rakennustyöt
Öljyn hinta lähes tuplaantui, mikä vaikutti rajusti myös sementin valmistuskuluihin. Sementinkin hinnan nostaminen tuli välttämättömäksi. Sekä sementti että valmisbetoni olivat hintailmoitusmenettelyn alaisia tuotteita, minkä vuoksi hinnankorotukset piti perustella ja niille piti saada elinkeinohallituksen hyväksyntä.
Esimerkiksi Paraisten Kalkin Vakiosementin hinta nousi vuonna 1974 vajaasta 85 markasta noin 120 markkaan tonnilta.
Sementin kulutus kasvoi yli kolmanneksella vuosina 1971–75, joten maamme sementtitehtaiden kannattavuus säilyi suhteellisen hyvänä.
Vuonna 1974 Suomessa rakennettiin 75 000 asuntoa, mikä suhteutettuna väkilukuun oli tuolloin epävirallinen maailmanennätys. Kaikkiaan sementtiä käytettiin tuona vuonna Suomessa valmistuneisiin asuinrakennuksiin noin 900 000 tonnia. Se on kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2012.
70-luvun jälkipuolisko olikin taas rajusti laskevien suhdanteiden aikaa, jolloin betoniteollisuuden käyttöasteet laskivat peräti 75 prosentilla.
Muutamia suuria työmaita oli onneksi meneillään. Yksi niistä oli Loviisan ydinvoimala. Sen työmaalla oli betonirakentamisen laatuvaatimukset hyvin kireät, mikä heijastui myös sementin tuotantoon.
Työmaalla valettiin muun muassa Suomen siihen asti suurin liukuvalu. Kaikkiaan paikallavaluja oli noin 250 000 kuutiota. Käytetystä sementistä pääosa oli Partekin Lappeenrannan tehtaan Yleissementtiä, mutta suurempiin valuihin tarvittiin hitaasti kovettuvaa ja sulfaatinkestävää Kolarissa valmistettua LH-sementtiä.

80-luku toi automaation ja pikaretken Afrikkaan

Sementtiteollisuus oli ensimmäisten joukossa 1980-luvulla automatisoimassa toimintojaan. Vuosikymmenen erikoisuuksiin kuuluvat betonitiet sekä sementin vienti Afrikkaan.
Paraisilla otettiin ensi askeleet automatisointiin jo 1970-luvulla. Sekä Paraisilla että Lappeenrannassa jatkettiin automatisointia 80-luvulla Valmetin toimittamalla digitaalisella järjestelmällä. Sen ansiosta sekä tuotannon että tuotteiden laatu koheni ja samalla kustannuksia säästyi huomattavasti.
Automaatio eteni huimasti Paraisilla edelleen 1980-luvun lopussa, jolloin koko raaka-aineiden käsittely ja uuniprosessi siirtyivät uudelle alustalle. Lohjan sementtitehtaan automaatioita kehitettiin yhteistyössä Åbo Akademin kanssa.
Kummankin kotimaisen sementtitehtaan automaatiojärjestelmät toimivat tavoitteiden mukaisesti. Tuotannon tehostamisen kääntöpuolena oli kuitenkin tarve vähentää työvoimaa.
Vuosikymmen lopussa Suomen talouden suhdanteet alkoivat ylikuumentua. Sementin kysynnän laskua yritettiin hillitä etsimällä uusia käyttökohteita. Jopa muutama betonitie rakennettiin. Tiehallitus haki betonista edullista vaihtoehtoa asfaltille ja betoniteitä tehtiin vielä vuosituhannen molemmin puolin. Betoni ei kuitenkaan kestänyt suunnitellusti talvea ja nastarenkaita.
Mielenkiintoinen episodi oli Partekin käynnistämä sementin vienti Afrikkaan. Myös norjalainen Norcem A/S oli samoissa aikeissa. Suomalais-norjalaisessa yhteistyössä perustettiin sementin pakkaus- ja jakeluyhtiö 1980. Pian kuitenkin selvisi, että sementin vienti Afrikkaan Suomesta ei kannata. Partekin omistamat sementtilaivat myytiin Nigeriaan ja ne siirtyivät Espanjan-reitille.

Kestävä kehitys tuli jäädäkseen

80-luvulla nousi esiin uusi termi: kestävä kehitys. Ensimmäinen ehdotus eurooppalaiseksi sementtistandardiksi annettiin vuosikymmenen alussa.
Kestävä kehitys -termin lanseerasi Norjan pääministerin Gro Harlem Brundtlandin mukaan nimetty komitea. Komitea kiinnitti raportissaan huomiota myös raskaan teollisuuden päästöihin. Kaikissa Pohjoismaissa heräsi laaja keskustelu teollisuuden vaikutuksista ympäristöön.
Sementin tuotannossa oli sähkösuodatuksen ansiosta saatu pölypäästöt aika hyvin hallintaan. Energiaa kului edelleen paljon, vaikka kuivamenetelmään siirtyminen oli parantanut tuotannon energiatehokkuutta.
Energiankulutusta pyrittiin vähentämään kaikissa sementtitehtaissa. Esimerkiksi Paraisilla prosessilämmön talteenottoa tehostettiin. Uuden 4 MW:n voimalan hyödyntämä prosessilämpö riitti tehdasalueen kaikkien kiinteistöjen lämmittämiseen. Nykyinen, vuonna 2013 Paraisille valmistunut lämmönvaihdin on teholtaan 8 MW.
Sementtiteollisuuden kehittämiseksi tehtiin myös kansainvälistä yhteistyötä. Ensimmäinen ehdotus eurooppalaiseksi sementtistandardiksi annettiin 80-luvun alussa. Lopullinen standardi EN 197-1:2000 hyväksyttiin vuonna 2000.
Standardin tavoitteena on kehittää sementtiteknologiaa niin, että valmistuksessa kuluu energiaa mahdollisimman vähän ja että tarjolla on sopivia sementtilaatuja sekä perinteisiin että uusiin kohteisiin.

Masuunikuona tehokkaampaan käyttöön

Suomen Kuonajaloste Oy perustettiin vahvoin teknis-taloudellisin perustein markkinoimaan masuunikuonaa.
Partek, Lohja, Rautaruukki ja Ovako perustivat yhdessä Suomen Kuonajaloste Oy:n kesäkuussa 1980. Osakekanta jakautui tasan terästeollisuuden ja rakennusaineteollisuuden kesken. Yhtiön tavoitteena oli, että kaikki Suomessa syntyvä masuunikuona pyritään käyttämään hyödyksi.
Teräksen tuotanto oli tuolloin Suomessa noin 600 000 tonnia. Masuuneja oli kaksi, Raahessa ja Koverharissa. Molemmissa syntyi masuunikuonaa useita satojatuhansia
tonneja vuodessa.
Sementtiteollisuus on ollut Kuonajalosteen perustamisesta lähtien masuunikuonan suurin käyttäjä.
Yhtiön perustamiseen liittyi myös kilpailullisia ja strategisia seikkoja. Sementtiteollisuus halusi yhteistyöllä varmistaa, ettei terästeollisuus ryhdy kilpailevaksi sementin valmistajaksi.
Yhtiön perustamisen varmistuttua Partek päätti rakentaa kuonajauhetehtaan Raaheen. Kuonajauheen markkinointi ja kehittämistyö tuli sementtiteollisuuden vastuulle ja Suomen Kuonajaloste hoiti muun kuonan markkinoinnin.
Masuunikuonan tärkein käyttökohde oli tuolloin maanparannus, johon kuonaa käytettiin kalkin vaihtoehtona. Kuonan sisältämät raskasmetallit olivat kuitenkin riski ympäristölle.
Partek ei toki halunnut vaarantaa omaa kalkkibisnestään uudella tuotteella. Toisaalta sementtiteollisuus ei halunnut aktiivisesti edistää kuonasementin käyttöä.
Suomen Kuonajalosteen toiminta itsenäisenä yhtiönä päättyi 1993, jolloin se sulautettiin Rautaruukkiin. Sementtiteollisuus on jatkanut edelleen jauhetun kuonan valmistusta ja myyntiä.
Kuonajauhetta käytetään nykyisin sementtiä osin korvaavana sideaineena massiivisissa betonirakenteissa sekä ainoana sideaineen kaivostäytöissä.
Raahen kuonajauhetehdas on runsaan 30 vuoden aikana toimittanut kuonajauhetta yli miljoona tonnia. Ennätysvuosi oli 2007, jolloin pelkästään Olkiluodon ydinvoimalan työmaalle toimitettiin 11 500 tonnia kuonajauhetta.

Heilahteleva vuosikymmen ja Finnsementin synty

1990-luvun nopeasti vaihtuvat suhdanteet ravistelivat rakennusalaa. Yritysjärjestelyjen joukossa perustettiin myös Finnsementti.
Finnsementti perustettiin keskellä 90-lukua, jolloin vuosikymmenen alun huima nousukausi kääntyi äkisti. Suomi ajautui syvään lamaan ja koko rakennusteollisuus pahoihin vaikeuksiin.
Rakennusalalla nähtiin poikkeuksellisen paljon yritysjärjestelyjä. Yksi suurimmista oli vuonna 1992 Lohjan – tai oikeammin Metran – ja Partekin kattava fuusio, jonka myötä myös niiden sementtitehtaat yhdistettiin.
Vuonna 1993 Partek Sementistä tuli osa kansainvälistä Scancem-(Euroc) -konsernia. Omistajavaihdoksista huolimatta oli edelleen perusteltua puhua kotimaisesta sementistä. Raaka-aineet ja tuotanto säilyivät Suomessa, ja sementtitehtaat olivat tärkeitä työllistäjiä.
Suomalaiset sementtialan ammattilaiset vastasivat edelleen sementin tuotannosta, tuotekehityksestä, myynnistä ja markkinoinnista sekä logistiikasta.
Vuonna 1994 Partek Sementin nimi muutettiin Finnsementiksi. Nimen keksi yhtiön ensimmäinen toimitusjohtaja Aulis Miettinen, eikä nimelle esitetty juurikaan vaihtoehtoja.
Finnsementin tavoitteena on ollut jo alunperinkin huolehtia betonirakentamisen kilpailukyvystä tarjoamalla asiakkaille sementtiä, betonin lisäaineita ja teknistä neuvontaa.
Vuodesta 1999 Finnsementti on kuulunut CRH-konserniin, joka on yksi maailman suurimmista rakennusmateriaaliyrityksistä.
Finnsementti on nykyisin ainoa kotimainen sementinvalmistaja, ja maassamme käytettävästä sementistä valtaosa tuotetaan yhtiön Paraisten ja Lappeenrannan tehtailla. Suomalainen sementti on Avainlippu-tuote, sillä se valmistetaan kotimaisesta kalkkikivestä.

Peruskorjaus ohitti uudisrakentamisen

Suomi toipui vähitellen lamasta, vaikka arvet olivatkin suuret. Korjausrakentaminen valtasi alaa.
90-luvun alku on suomalaisen rakennusteollisuuden tummaa historiaa. Kotikutoinen lama koukkasi syvältä ja samaan aikaan Itä-Euroopan muutokset sekä Venäjän itsenäistyminen pysäyttivät idänkaupan lähes täysin.
Konkurssit olivat ikävää todellisuutta. Yli 60 betonialan yritystä ajautui vararikkoon. Samoin kävi monille rakennusliikkeille, joista suurimpina Haka, Polar ja Kummila lopettivat toimintansa.
Tässä suhteessa voidaan pitää hyvänä saavutuksena sitä, että sementtiteollisuus säästyi konkursseilta. Kipeitä leikkauksia jouduttiin kuitenkin tekemään. Suurin niistä oli Virkkalan sementtitehtaan sulkeminen.
Suomi saatiin vähitellen toipumaan. Uudisrakentaminen alkoi hitaasti vilkastua. Korjausrakentamisen osuus rakentamisesta oli alkanut lisääntyä jo 80-luvun hulluina vuosina ja jatkanut kasvuaan jopa laman aikana. Vuonna 1995 korjausrakentamisen markkinoiden koko ylitti ensi kertaa uudisrakentamisen vastaavan volyymin. Tämän myötä erilaisten korjauslaastien myynti alkoi kasvaa merkittävästi.
Infrarakentamisessa otettiin stabilointi käyttöön pohjavahvistuksessa. Se lisäsi sementin kysyntää, sillä sideaineena suosittiin sementin ja kalkin seosta pelkän kalkin asemasta. Ensimmäinen merkittävä koekohde valmistui Kymenlaaksoon Veittostensuolle 1993. Se onnistui hyvin ja stabilointi alkoi yleistyä.
Vuoteen 1997 mennessä lama oli lopulta voitettu ja kansantalous saatu kasvu-uralle.

Ankean ajan valopilkkuja

Lamasta huolimatta sementtiteollisuus investoi. Rakentamisen laatuun kiinnitettiin huomiota monin tavoin.
Onneksi suhdanteiden vahva matalapaine ei seisauttanut kaikkea kehitystä, vaan katse saatiin pysymään tulevaisuudessa.
Paraisten sementtitehtaalla otettiin vuonna 1994 käyttöön uusi, valssaavana myllynä toimiva hiilimylly. Se korvasi vanhat kuulamyllyt.
Hiilen jauhatus siirrettiin uunin viereen. Uunin savukaasulla voitiin korvata aiemmin hiilen kuivatuksessa käytetty raskas polttoöljy. Hiilen jauhatus valssimyllyssä vaatii myös vähemmän sähköenergiaa kuin jauhatus kuulamyllyssä. Näin uusi mylly paransi huomattavasti sementin valmistuksen energiatehokkuutta. Samalla raskaan polttoöljyn aiheuttamat rikkipäästöt loppuivat.
Vuonna 1998 Finnsementti ryhtyi rakentamaan uutta sementtiterminaalia Kirkkonummen Kantvikiin. 50 miljoonaa markkaa maksanut terminaali varustettiin purkuautomatiikalla laivasta kolmeen siiloon. Yhteen siiloon mahtuu 9 500 tonnia irtosementtiä.
Ympäristön hyväksi tehdyt investoinnit lisääntyivät 90-luvulla. Finnsemetin merkittävin ympäristöinvestointi juuri ennen vuosituhannen vaihdetta oli Lappeenrannan tehtaan uusi polttoprosessi NOx-päästöjen vähentämiseksi. Se oli sementtiteollisuuden suurin investointi sitten 70-luvun.
Rakentamisen laatuun alettiin kiinnittää huomiota eri tahoilla. Kestävää rakentamista edistämään perustettiin 90-luvulla muun muassa Rakennustuotteiden Laatu RTL ry ja Kestävä Kivitalo -hanke, jota Finnsementti tukee.

Näyttävää ja luovaa betonirakentamista

2000-luku oli rakennusalalla vahvan kasvun vuosikymmen. Betoni pääsi luovien arkkitehtien listoille ja infrassa tehtiin näyttäviä rakenteita.
Sementtiteollisuuden ja koko rakennusalan näkymät olivat 2000-luvun alussa valoisat. Sementin kysyntää lisäsivät merkittävästi isot, betonirakenteiset infrakohteet.
Pitkästä aikaa maassamme rakennettiin uusi raideyhteys, kun Lahden oikorata valmistui 2003. Sementtiä tarvittiin: esijännitettyjä ratapölkkyjä asennettiin lähes 218 000, paalulaattoja valettiin noin 75 000 kuutiota, paaluja lyötiin yli 650 kilometriä ja 76 uutta siltaa valettiin.
Seuraavana vuonna käynnistyi sementin kannalta yhtä mittava rakennustyömaa eli Vuosaaren satama.
Runsaan asuntotuotannon lisäksi erityisesti pääkaupunkiseudulla rakennettiin vilkkaasti toimi- ja kaupallisia tiloja. Suurin kohde oli Helsingissä Kampin keskus, joka valmistui SRV:n urakoimana 2005. Kampissa käytettiin runsaasti korkealujuusbetonia. Sen avulla saatiin mahdollisimman ohuet kantavat pilarit, mikä tehosti sekä kauppakeskuksen että bussiterminaalin toiminnallisuutta.
Monia 60- ja 70-luvun lähiöiden julkisivuja uusittiin ja alueiden ilme saatiin tyylikkään moderniksi. Se palautti myös arkkitehtien luovan kiinnostuksen betoniin ja valkosementin suosio kasvoi.
Finnsementti vastasi haasteeseen täydentämällä julkisivuelementeissä tarvittavien tuotteiden valikoimaa erivärisillä kivirouheilla, joiden avulla betonirakenteen pinta saatiin kestävästi halutun väriseksi.
Samuli Naamangan kehittämä graafinen betoni oli kotimainen innovaatio sekä hyvä esimerkki sementti- ja betoniteollisuuden yhteistyöstä. Ensimmäisiä isoja kohteita oli Hämeenlinnan maakunta-arkisto, joka valittiin vuoden betonirakenteeksi vuonna 2009.

Lappeenrannan uusi sementtiuuni aloitti toimintansa 2007. Se on edelleen teknisesti alansa huippu.
Paraisten Kalkkivuori käynnisti sementin valmistuksen Lappeenrannassa 1935.
Toiminnan jatkuvuus on ollut kerran vaakalaudalla. 2000-luvun alussa käytössä olleiden uunien tekniikka oli vanhentunut. Erityisesti typpioksidipäästöt olivat aivan liian korkeat. Tuolloin selvitettiin Lappeenrannan tehtaan sulkemista ja sementin tuontia siihen aikaan 25-prosenttisesti omistetulta Kundan tehtaalta Virosta. Suunnitelma ei edennyt, vaan tehtiin laskelmat vanhojen uunien parantamisesta. Se ei olisi ollut taloudellisesti mielekästä, joten ryhdyttiin miettimään uuden uunin hankkimista.
Tarjouskilpailun voitti vanha tuttu, suomalaisten sementtitehtaiden hovihankkija F.L. Smidth A/S, joka oli siirtynyt täysin uuteen, energiatehokkaaseen ja ympäristöä säästävään teknologiaan.
Suurin muutos uudessa uunissa verrattuna vanhoihin on polttoaineen syötössä ja jäähdytysteknologiassa. Puolet polttoaineesta syötetään esilämmittimeen, joka lyhentää uunin pituutta ja parantaa energiatehokkuutta. Jäähdytys hoituu arinajäähdytyksellä erillään uunista: noin tuhanteen asteeseen kuumentunut jäähdytysilma johdetaan esilämmittimeen, mikä sekin säästää huomattavasti energiaa.
Uusi uuni maksoi lähes 40 miljoonaa euroa. Se edustaa alan nykyaikaisinta teknologiaa ja mikä tärkeintä, sen avulla päästään nykyisiin ympäristötavoitteisiin. Uuni kuluttaa neljänneksen vähemmän lämpöä ja tuottaa alle puolet vähemmän typpioksidipäästöjä kuin vanhat uunit.
Päästötavoite jo saavutettu

Finnsementti on jo saavuttanut EU:n vuoden 2020 hiilidioksidipäästöjen alentamistavoitteen.
Sementin valmistuksessa vapautuu hiilidioksidia, kun kalkkikivi kuumennettaessa hajoaa sekä polttoaineiden palaessa.
Finnsementti on vähentänyt radikaalisti hiilidioksidipäästöjään, yli neljänneksellä 25 vuodessa. EU:n vuoden 2020 hiilidioksidin alentamistavoite, 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta on jo saavutettu.
Sementin valmistuksen osuus Suomen hiilidioksidipäästöistä oli vuonna 2013 alle 1,5 %. Se on verrattain vähän, sillä 30 % päästöistä tulee rakennusten lämmityksestä ja 20 % liikenteestä.
Hiilidioksidipäästöjä pienennetään muun muassa korvaamalla osa sementtiklinkkeristä seosaineilla sekä käyttämällä fossiilisia polttoaineita korvaavia vaihtoehtoisia polttoaineita
Finnsementti on kehittänyt myös entistä ympäristöystävällisempiä tuotteita asiakkaiden tarpeisiin.
Vuonna 2010 tuotiin markkinoille Plussementti, jonka hiilidioksidipäästö on yli kymmenen prosenttia pienempi kuin Yleissementin. Plussementti on korvannut kokonaan Yleissementin, jonka valmistus lopetettiin viime keväänä.
Tämän vuoden uutuus on ympäristötuotteisiin tarkoitettu SuperPlus-sementti.
Finnsementti on vuosina 2005-2013 investoinut hiilidioksidien vähentämiseen 55 miljoonaa euroa.

Sementin seuraavat 100 vuotta

Satavuotiaan suomalaisen sementin juhlavuosi on nyt takana. Se kului työn merkeissä ja niin aiomme jatkaakin. Sementillä on tulevaisuus edessään, sillä sitä tarvitaan aina.
Rakentamista on vaikea kuvitella ilman sementtiä ja betonia. Taloussuhdanteet heittelevät ja vaikuttavat rakentamisen volyymiin. Se näkyy myös sementin kysynnässä, mutta sementin tulevaisuudesta ei ole syytä olla huolissaan.
Betoni on maailman yleisin rakennusaine. Sen ominaisuudet ovat vertaansa vailla. Betoni on palon kestävä, muokattava, luja, ääntä eristävä ja kierrätettävä. Niitä ominaisuuksia tarvitaan myös tulevaisuudessa – kuten sementtiäkin.
Betonin lisäksi sementtiä käytetään myös laasteissa, tasoitteissa ja maaperän stabiloinnissa.
Sementin lujuus on yksi sen tärkeimmistä ominaisuuksista. Sementillä on myös muita ominaisuuksia, jotka vaikuttavat oleellisesti betonien ja laastien valmistukseen sekä niiden laatuun. Tällaisia ominaisuuksia ovat muun muassa sementin kemiallinen koostumus ja seosaineet, sementin reaktiot veden kanssa, sitoutuminen sekä lujuudenkehitysnopeus, hienous/vedentarve ja lämmönkehitys.
Rakentamisessa saadaan paras lopputulos, kun käytetään oikeaa materiaalia oikeassa paikassa. Suomalaisen rakentamisen laadun ja tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että annetaan asiantuntijoiden suunnitella rakenteet ottaen huomioon materiaalien parhaat ominaisuudet.
Suomalaisen, teollisesti tuotetun sementin seuraavat sata vuotta voivat alkaa.

 

Back to top