Heilahteleva vuosikymmen ja Finnsementin synty

1990-luvun nopeasti vaihtuvat suhdanteet ravistelivat rakennusalaa. Yritysjärjestelyjen joukossa perustettiin myös Finnsementti.
Finnsementti perustettiin keskellä 90-lukua, jolloin vuosikymmenen alun huima nousukausi kääntyi äkisti. Suomi ajautui syvään lamaan ja koko rakennusteollisuus pahoihin vaikeuksiin.
Rakennusalalla nähtiin poikkeuksellisen paljon yritysjärjestelyjä. Yksi suurimmista oli vuonna 1992 Lohjan – tai oikeammin Metran – ja Partekin kattava fuusio, jonka myötä myös niiden sementtitehtaat yhdistettiin.
Vuonna 1993 Partek Sementistä tuli osa kansainvälistä Scancem-(Euroc) -konsernia. Omistajavaihdoksista huolimatta oli edelleen perusteltua puhua kotimaisesta sementistä. Raaka-aineet ja tuotanto säilyivät Suomessa, ja sementtitehtaat olivat tärkeitä työllistäjiä.
Suomalaiset sementtialan ammattilaiset vastasivat edelleen sementin tuotannosta, tuotekehityksestä, myynnistä ja markkinoinnista sekä logistiikasta.
Vuonna 1994 Partek Sementin nimi muutettiin Finnsementiksi. Nimen keksi yhtiön ensimmäinen toimitusjohtaja Aulis Miettinen, eikä nimelle esitetty juurikaan vaihtoehtoja.
Finnsementin tavoitteena on ollut jo alunperinkin huolehtia betonirakentamisen kilpailukyvystä tarjoamalla asiakkaille sementtiä, betonin lisäaineita ja teknistä neuvontaa.
Vuodesta 1999 Finnsementti on kuulunut CRH-konserniin, joka on yksi maailman suurimmista rakennusmateriaaliyrityksistä.
Finnsementti on nykyisin ainoa kotimainen sementinvalmistaja, ja maassamme käytettävästä sementistä valtaosa tuotetaan yhtiön Paraisten ja Lappeenrannan tehtailla. Suomalainen sementti on Avainlippu-tuote, sillä se valmistetaan kotimaisesta kalkkikivestä.

Back to top