Toimitusjohtaja katsaus: Näkymä tulevaan on toiveikas

Takanamme on jo toinen poikkeuksellinen vuosi, jonka aikana kaikkien uskoa tulevaan on varmasti koeteltu. Nyt joulun lähestyessä voi kuitenkin hyvillä mielin todeta, että synkkyyteen ei ole syytä.

Rakennusala on ilahduttavassa vauhdissa, viennin ja talouden näkymät ovat positiivisia. Vaihtelevasta pandemiatilanteesta huolimatta moni asia näyttää toiveikkaalta. Pandemia toi meidänkin alallemme toki omat haasteensa kustannusinflaation kautta. Finnsementissä onnistuimme kuitenkin turvaamaan materiaalivirrat yhteistyössä betoniteollisuuden kanssa. Kokemukseni mukaan selvisimme poikkeuksellisesta ajasta hyvin.

Kiitos sinnikkyydestä ja joustamisesta jokaiselle finnsementtiläiselle. Kiitos myös sidosryhmillemme, joiden kanssa yhteistyö on ollut tiivistä. Erityisen iloinen olen siitä, että poikkeusaikakaan ei ole pysäyttänyt ilmaston eteen tehtävää työtä. Meille Finnsementissä vastuullisuus on olemassaolomme edellytys. Olemmehan Suomen merkittävin sementintarjoaja ja siksi ratkaisijan roolissa.

Tänä vuonna lanseerasimme uuden sementtilaadun, jolla vastasimme rakennusalan kysyntään ja korkeisiin laatu- ja ilmastotavoitteisiin. Kolmossementtimme hiilijalanjälki on jopa 40 prosenttia pienempi kuin portlandsementtien.

Haluamme edelleen tehdä rohkeita kokeiluja ja teknologialoikkia. Finnsementti on mukana useissa tutkimus- ja kehityshankkeissa, joissa selvitämme mahdollisuuksia pienentää tuotannon ja tuotteiden hiilijalanjälkeä korvaamalla fossiilisia polttoaineita ja hiilidioksidin talteenotolla. Teemme hartiavoimin töitä ollaksemme vihreän rakentamisen edelläkävijä.

Kiitän lämpimästi asiakkaitamme hyvästä yhteistyöstä ja luottamuksesta, joka on kantanut näinä poikkeuksellisina aikoina. Yhdessä voimme vaikuttaa siihen, että näkymät tulevaan ovat toiveikkaita.

Rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!
Miikka Riionheimo

 

Jaa juttu

Uusimmat blogit:

Finnsementin tuote- ja palvelukehitys vastaa rakennusalan muuttuviin tarpeisiin

Finnsementin tuote- ja palvelukehityksen ympärillä tapahtuu paljon. Kehitystyötämme vauhdittaa ja ohjaa usein käsi kädessä kulkevat vihreämmän rakentamisen vaatimukset sekä asiakkaidemme muuttuvat tarpeet. LC-Ykkössementin syntyprosessi ja Betometrin uudet käyttötarpeet kertovat koko alan nykyisestä kehityksestä.

Back to top