Panostukset kehitystyöhön palkitaan tulevaisuudessa

Tuomo Askolan työt Finnsementillä ovat alkaneet vauhdikkaasti. Tuore myyntijohtaja kertoo, että asiakaskenttään tutustuminen ja tuoteuudistukset ovat varmistaneet, ettei peukaloita ole tarvinnut pyöritellä. Aktiivinen tuotekehitys jatkuu kevään mittaan. Rakennusalan nykytilanteessa Tuomo korostaa eteenpäin katsomisen ja tiiviin yhteistyön tärkeyttä.

Ensimmäiset kuukaudet Finnsementin myyntijohtajana ovat olleet työntäyteisiä ja mielenkiintoisia. Minut on otettu hienosti vastaan ja on ollut ilo päästä aloittamaan työskentely Finnsementin loistavassa ja osaavassa porukassa. Työpöydällä on ollut alusta asti paljon niin päivän polttavaa kuin pidemmälle tulevaisuuteenkin tähtäävää tekemistä.

Erityisen hienoa on ollut päästä tutustumaan asiakkaisiimme ja heidän tarpeisiinsa. Vuodenvaihteen ympärille on mahtunut paljon tapaamisia, ja yhteydenpito asiakkaiden kanssa on ollut muutenkin tiivistä.

Tuotekehitys toiminnan keskiössä

Asiakasyhteistyöllä oli suuri rooli myös Oiva-sementin lujuusluokan nostossa. Uudistuneen Oivan lanseeraus oli loistava aloitus koko vuodelle. Asiakasyhteistyö Oivan osalta jatkuu, sillä kevään aikana pyrimme keräämään mahdollisimman paljon asiakaspalautetta uudistuneesta sementistä. Aktiivisella keskustelulla varmistamme, että asiakkaamme saavat tuotteesta kaiken hyödyn irti.

Kevään edetessä uudistukset tuoterintamalla jatkuvat. Tällä hetkellä käynnissä ovat LC-Pikasementin testijauhatukset. Pyrimme saamaan uudistetun tuotteen asiakkaillemme testikäyttöön myöhemmin keväällä. Tavoitteenamme on tehdä uudesta LC-Pikasta teknisesti edeltäjäänsä vastaava tuote, mutta pienemmillä päästöillä.

Tuotekehityksemme tukee vähähiilisyystyötämme, joka on kaiken toimintamme keskiössä. Tällä hetkellä pohdinnassa on se, miten saamme vähähiiliset tuotteemme maantieteellisesti kattavammin ja tehokkaammin asiakkaidemme saataville.

Yhteistyöllä haasteista tulee mahdollisuuksia

Rakennusalan tilanne on edelleen haastava, vaikka tunnelin päässä näkyykin jo valoa. Tässä tilanteessa asiakassuhteissa korostuvat avoimuus ja tulevaisuuteen katsominen. Hiljaisempi aika on loistava hetki keskittyä kehitystyöhön.

Me Finnsementillä panostamme omaan tuotekehitykseemme, mutta vähähiiliset ratkaisumme ovat tärkeitä myös asiakkaidemme kannalta. Kun markkina elpyy, kestävät ja vastuulliset tuotteet ovat entistä kysytympiä. Siksi nyt on aika panostaa kehitykseen, tehdä testejä ja varmistaa, että meiltä löytyvät asiakkaidemme tarvitsemat ratkaisut, kun kysyntä kasvaa.

Finnsementin vahvuus on nopea teknisen tuen palvelumme ja vahva organisaatiomme kotimaassa. Kun asiakkaillamme on haasteita tai kehitystarpeita, voimme reagoida nopeasti ja tarjota ratkaisuja, jotka aidosti hyödyttävät heidän liiketoimintaansa.

Perustukset huomisen menestykselle rakennetaan nyt – yhdessä asiakkaidemme kanssa. Haasteet muuttuvat mahdollisuuksiksi, kun niihin tarttuu ennakoiden ja kehityshenkisesti.

Ollaan yhteyksissä!

Jaa juttu

Uusimmat blogit:

Panostukset kehitystyöhön palkitaan tulevaisuudessa

Tuomo Askolan työt Finnsementillä ovat alkaneet vauhdikkaasti. Tuore myyntijohtaja kertoo, että asiakaskenttään tutustuminen ja tuoteuudistukset ovat varmistaneet, ettei peukaloita ole tarvinnut pyöritellä. Aktiivinen tuotekehitys jatkuu kevään mittaan. Rakennusalan nykytilanteessa Tuomo korostaa eteenpäin katsomisen ja tiiviin yhteistyön tärkeyttä.

Back to top