Finnsementin ympäristötyön vuosi 2023

Vuonna 2023 investointimme kierrätyspolttoaineiden hyödyntämiseen tuottivat hyviä tuloksia. Jatkoimme panostuksia tehtaidemme energiatehokkaampaan valaistukseen sekä työautojemme korvaamista sähköautoilla. Finnsementin ympäristötyössä isot ja pienet teot luovat yhdessä suuren vaikutuksen.

2023 oli Finnsementille kaikkien aikojen ennätysvuosi kierrätyspolttoaineiden käytön osalta. Koko Finnsementin tasolla vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöaste kohosi 44 prosenttiin, ja Lappeenrannan tehtaalla ylitimme 60 prosentin tason.

Lappeenrannassa on panostettu jo pitkään kierrätyspolttoaineiden käyttöön. Viime vuonna käyttöön otettu pääpolttimen uusi SRF-syöttölaitteisto on mahdollistanut vaihtoehtoisten polttoaineiden entistä laajemman ja monipuolisemman käytön. Yksittäisinä päivinä olemmekin saavuttaneet Lappeenrannassa jopa yli 90 prosentin kierrätyspolttoaineiden käyttöasteen.

Syöttölaitteiston käyttöönotto on oppimisprosessi, jossa kierrätyspolttoaineiden käyttöä lisätään vähitellen. Tulevaisuudessa voimme siis odottaa vielä parempia tuloksia.

Paraisten tehtaan uuden arinajäähdyttimen valmistelutyöt ehtivät nekin pitkälle viime vuoden aikana, vaikka jäähdytin otettiin käyttöön vuoden 2024 huhtikuussa. Jäähdytin on lisännyt uunin energiatehokkuutta huomattavasti, ja uusi SRF-syöttölaitteisto nostaa kierrätyspolttoaineiden käyttöastetta Paraisillakin. Kokonaisuudessaan arinajäähdytinprojektin on arvioitu vähentävän Paraisten tehtaan kokonaispäästöjä jopa 10 prosenttia.


Kierrätysvaihtoehtoja raaka-aineisiin

Olemme vuosien saatossa pyrkineet korvaamaan käyttämiämme neitseellisiä raaka-aineita erilaisilla kierrätysvaihtoehdoilla.

Neitseellisten raaka-aineiden sijasta voimme käyttää nykyään pääasiassa metalliteollisuuden sivuvirtoina syntyviä teollisia lähteitä. Parhaillaan kokeilemme mm. betonijätteen uusiokäyttöä.


Työautot sähköistyvät

Finnsementin dieselkäyttöisiä työautoja on viime vuosien aikana korvattu sähköautoilla. Paraisten tehtaallamme otettiin viime vuonna käyttöön jo seitsemäs sähköauto, ja tämän vuoden aikana sekä Lappeenrantaan että Raaheen on tulossa ensimmäinen sähköauto tehdaskäyttöön. Sähköautoihin siirtyminen on osa Finnsementin vihreää ajattelutapaa ja tukee jatkuvan parantamisen käytäntöjämme.
Pienempien päästöjen lisäksi sähköautoilla on muitakin etuja tehdasympäristössä. Tehdasalueen matalien ajonopeuksien vuoksi dieselmoottoreita on pitänyt välillä käydä ”tuulettamassa” maantiellä, mutta sähköautoilla ei tätä tarvetta ole. Uusia autoja ei myöskään tarvitse käydä tankkaamassa muualla kattavan latausinframme ansiosta. Paraisten tehdasalueella on jo 12 suurteholaturia, joten akut saadaan täyteen ilman ylimääräisiä kilometrejä.


LED-valoilla parempi valaistusteho pienemmällä energiantarpeella

Finnsementillä on todella paljon hallitilaa, jossa oikeanlainen valaistus on tärkeää. LED-valoihin on siirrytty alue kerrallaan, ja viime vuoden aikana teimme uusimmat päivitykset.

LED-valoihin siirtymisessä on ollut pelkästään positiivisia puolia. Valaistusteho on huomattavasti aikaisempaa parempi, kun taas energiantarve on merkittävästi pienempi.

LED-valot ovat myös parempi ratkaisu energiaa säästävän älyvalaistuksen kannalta. Hitaasti syttyvät loisteputkivalot eivät sopineet yhteen liiketunnistimiin perustuvan valaistuksen kanssa, joten valot olivat jatkuvasti päällä. Älyvalaistus ja liiketunnistimet mahdollistavat merkittävän energiasäästön.


Kokonaisuus syntyy isoista ja pienistä teoista

Vihreän rakentamisen edelläkävijänä Finnsementin ympäristötyön pääpainopiste on oman toimintamme sekä asiakkaidemme kasvihuonekaasujen määrän vähentämisessä. Panostuksemme tuotekehitykseen sekä investoinnit omaan tuotantoomme ovat aidosti merkityksellisiä toimenpiteitä.

Pienemmät toimenpiteet, kuten LED-valoihin tai sähköautoihin siirtyminen, ovat kuitenkin yhtä lailla tärkeä osa kokonaisuutta. Panostamme kaikkein eniten suuriin toimenpiteisiin, mutta osana vastuullisuuttamme pyrimme aina tekemään oikeita asioita – olivat ne sitten suuria tai pieniä tekoja.

Jaa juttu

Uusimmat blogit:

Finnsementin tuote- ja palvelukehitys vastaa rakennusalan muuttuviin tarpeisiin

Finnsementin tuote- ja palvelukehityksen ympärillä tapahtuu paljon. Kehitystyötämme vauhdittaa ja ohjaa usein käsi kädessä kulkevat vihreämmän rakentamisen vaatimukset sekä asiakkaidemme muuttuvat tarpeet. LC-Ykkössementin syntyprosessi ja Betometrin uudet käyttötarpeet kertovat koko alan nykyisestä kehityksestä.

Back to top