Vuosi 2024 oli Finnsementin ympäristötyössä suurten satsausten vuosi, erityisesti Paraisten tehtaallamme. Ympäristövaikutuksia pienennettiin usealla alueella; hiilidioksidipäästöt pienenivät, vesienhallinta parani ja melutaso hiljeni. Lisäksi tehtiin paljon pienempiä tekoja paineilman, valaistuksen ja liikenteen saralla.
2024 oli Finnsementille jälleen kaikkien aikojen ennätysvuosi kierrätyspolttoaineiden käytön osalta. Koko Finnsementin tasolla vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöaste kohosi 52 prosenttiin, ja Lappeenrannan tehtaalla ylitimme jo 70 prosentin tason.
Paraisten tehtaan uusi arinajäähdytin otettiin käyttöön huhtikuussa. Jäähdytin on parantanut uunin energiatehokkuutta huomattavasti, ja uusi SRF-syöttölaitteisto nostaa kierrätyspolttoaineiden käyttöastetta Paraisillakin. Jäähdyttimen käyttöönotto on oppimisprosessi, jossa kierrätyspolttoaineiden osuutta voidaan lisätä vähitellen. Tulevaisuudessa voimme siis odottaa vielä parempia tuloksia.
Finnsementin hiilidioksidipäästöt laskivat kokonaisuudessaan 28 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tässä näkyy sekä matala tuotantotaso että tuotteen pienentyneet ominaispäästöt. Keskimääräisen sementin suorat hiilidioksidipäästöt pienenivät neljä prosenttia vuoden aikana.
– Finnsementin päästövähennystyö etenee hiilitiekartassa viitoitetulla tavalla, tavoitteenamme on vähentää päästöjä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, sanoo Finnsementin vastuullisuusjohtaja Ulla Leveelahti.
Sementtien ympäristöselosteet (Environmental Product Declaration, EPD) tullaan päivittämään tämän kevään aikana.
Lähiympäristön asukkaiden tyytyväisyys on meille tärkeää
Paraisilla sementtitehtaan yleinen melutaso on laskenut vuodesta 2006 lähes kymmenellä desibelillä. Uusi arinajäähdytin on äänitasoltaan niin paljon edeltäjäänsä hiljaisempi, että naapurit ovat välillä epäilleet, ettei sementtiuunia ole lainkaan käynnistetty huollon jälkeen.
Viime vuonna uudistettiin myös Paraisten tehtaan hulevesien käsittely täysin. Jatkossa kaikki tehtaan hulevedet ohjataan keskitetysti saostusaltaiden kautta niin, että vesien sisältämät mahdolliset kiintoainekset ja epäpuhtaudet saadaan suodatettua. Onnettomuustilanteessa tehdasalueen sade- ja sammutusvedet saadaan myös tarvittaessa ohjattua erilleen ja otettua talteen.
Tuotekehitys avainasemassa
Tuotekehityksemme tukee vähähiilisyystyötämme, joka on kaiken toimintamme keskiössä. Vuonna 2024 keskityimme Oiva-sementin lujuusluokan nostoon ja Pikasementin edelleen kehittämiseen. Tavoitteenamme on tehdä uudesta LC-Pikasta teknisesti edeltäjäänsä vastaava tuote, mutta pienemmillä päästöillä. Tällä hetkellä pohdinnassa on myös se, miten saamme vähähiiliset tuotteemme maantieteellisesti kattavammin ja tehokkaammin asiakkaidemme saataville.
Raaka-ainevalinnat ovat tärkeä osa kehitystyötämme. Olemme vuosien saatossa pyrkineet korvaamaan käyttämiämme neitseellisiä raaka-aineita erilaisilla kierrätysvaihtoehdoilla. Hyötykäytämme kalkkikaivosten sivukiveä sekä erilaisia energiatuotannon ja teollisuuden sivuvirtoja. Parhaillaan kokeilemme mm. betonijätteen uusiokäyttöä. Sementtitehtaiden mineraaliset jätteet on jo pitkään hyödynnetty täysimääräisesti uusioraaka-aineena omassa tuotannossamme. Vuonna 2024 uusioraaka-aineiden osuus kasvoi kaksi prosenttiyksikköä.
Sähkönkulutus pienenee energiatehokkuustoimilla
Finnsementti on siirtynyt dieselkäyttöisistä työautoista sähköautoihin vähentääkseen päästöjä ja energiankulutusta. Lappeenrannan ja Raahen tehtailla otettiin käyttöön ensimmäiset uudet sähköpakettiautot ja Paraisten tehtaalla on jo kaikkiaan yhdeksän sähköautoa työkäytössä. Sähköautot ovat tehtaan lyhyillä ajomatkoilla ylivoimaisia, ne ovat taloudellisia, vähäpäästöisiä ja käytännöllisiä. Uusia autoja ei myöskään tarvitse käydä ”tankkaamassa” muualla kattavan latausinframme ansiosta. Paraisten tehdasalueella on jo 12 suurteholaturia, joten akut saadaan täyteen ilman ylimääräisiä kilometrejä.
Finnsementin tehdashalleissa on siirrytty LED-valaistukseen alue kerrallaan, mikä on parantanut valaistustehoa ja vähentänyt energiankulutusta. Paraisten tehtaalla on jo korvattu noin 650 valaisinta LED-valoilla, ja Lappeenrannassa on uusittu noin puolet eli 500 valaisinta. Molemmilla tehtailla siirtymä jatkuu edelleen. LED-valot mahdollistavat älyvalaistuksen ja liiketunnistimet, mikä on vähentänyt energiankulutusta jopa puoleen aiemmasta. Uudet valot syttyvät nopeasti, tarjoavat tehokkaampaa valaistusta pienemmällä teholla ja parantavat työskentelyolosuhteita sekä työturvallisuutta.
Lappeenrannan tehtaalla on lisäksi tehostettu paineilmajärjestelmän ohjausta. Vanhojen vakiotuottoisten kompressorien tilalle on asennettu muuttuvatuottoiset kompressorit, jotka mukauttavat ilmanpainetta kulutuksen mukaan. Tämä takaa aina optimaalisen painetason ilman tarpeetonta ylikulutusta.
Vastuullisuustyössä kaikki toimet ovat tarpeen
Finnsementin ympäristötyön pääpainopiste on sekä oman toimintamme että asiakkaidemme hiilidioksidipäästöjen määrän vähentämisessä. Finnsementin tekemällä päästövähennystyöllä onkin merkittävä rooli Suomen rakentamisen vähähiilisyyden toteuttamisessa.
Myös pienemmät toimet ovat tärkeä osa vastuullisuuskokonaisuutta. Finnsementin ympäristötyössä isot ja pienet teot luovat yhdessä suuren vaikutuksen.
Finnsementti on osa kansainvälistä CRH-konsernia. CRH:n Vastuullisuusraporttiin 2024 voit tutustua täällä.