Rakentamisen voimakas kasvu lisäsi Finnsementin kokonaispäästöjä vuonna 2021 – päästöt sementtitonnia kohden ovat edelleen pienentyneet

Rakennusteollisuuden vahva kasvu Suomessa nosti Finnsementin tuotantomääriä vuonna 2021. Samalla kasvoivat yhtiön tuottamat kokonaispäästöt. Suomalainen sementti tuotetaan eurooppalaisittain vertailtaessa kuitenkin vähäpäästöisesti, ja Finnsementti on jo pitkään vähentänyt klinkkerin ja sementin ominaispäästöjä.

Energiavirasto julkaisi 1. huhtikuuta vuosittaiset päästökauppasektorin laitoskohtaiset tiedot. Finnsementin tuottamat kokonaispäästöt kasvoivat vuonna 2021 kuusi prosenttia. Päästöjen lisäys johtui sementin ja klinkkerin tuotantomäärien kasvusta

– Sementtituotannon kokonaispäästöt elävät tietenkin markkinoiden mukaan. Suomessa on rakennettu ennätyspaljon, joten sementin kysyntäkin on kasvanut merkittävästi, ympäristöpäällikkö Ulla Leveelahti Finnsementiltä sanoo.

Päästötiedot edelliseltä vuodelta julkistetaan joka vuosi samanaikaisesti muiden EU-maiden kanssa.

– Päästöoikeuksien markkinahinta on elänyt erittäin vahvasti. Päästöjen kustannusvaikutus vuodenvaihteen markkinahinnalla on Finnsementille noin 13 miljoonaa euroa.

 

Työ päästöjen vähentämiseksi jatkuu

Finnsementin päästövähennyksiin tähtäävä pitkäjänteinen työ Suomessa on kuitenkin onnistunut, sillä ominaispäästöt tuotettua klinkkeritonnia kohden ovat pienentyneet. Tämä tarkoittaa, että sementin tuotannon keskimääräiset päästöt pienenivät. Finnsementin Lappeenrannan tehdas on Euroopan sementtitehtaista puhtaimpien joukossa.

– Kehitystyömme on jo pitkään keskittynyt siihen, että ominaispäästöjä on laskettu. Pystymme jatkuvasti vähentämään päästöjämme jokaista tuotettua sementtitonnia kohden. Tähän olemme päässeet muun muassa lisäämällä seossementtien osuutta tuotevalikoimassamme ja kasvattamalla kierrätyspolttoaineiden osuutta. Lappeenrannan tehtaalla viime vuonna vaihtoehtoisten polttoaineiden osuus oli ennätyssuuri eli 58 prosenttia kaikista polttoaineista, Leveelahti kertoo.

Finnsementillä on käynnissä useita hankkeita, joiden ansiosta jo ensi vuodesta alkaen tuotannon päästöjen odotetaan vähenevän merkittävästi. Lisäksi yhtiön tuoreet Oiva- ja Kolmossementti-tuotteet ovat merkittävästi vähäpäästöisempiä. Lappeenrannan ja Paraisten tehtailla fossiilisia korvaavien polttoaineiden osuutta pyritään kasvattamaan edelleen.

– Olemme sitoutuneet eurooppalaisen sementtiteollisuuden tavoitteeseen olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä ja emokonsernimme CRH:n tavoitteeseen leikata sementtituotteiden päästöjä nykytasosta 25 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, Leveelahti kertoo.

 

Jaa juttu

Uusimmat blogit:

Finnsementin tuote- ja palvelukehitys vastaa rakennusalan muuttuviin tarpeisiin

Finnsementin tuote- ja palvelukehityksen ympärillä tapahtuu paljon. Kehitystyötämme vauhdittaa ja ohjaa usein käsi kädessä kulkevat vihreämmän rakentamisen vaatimukset sekä asiakkaidemme muuttuvat tarpeet. LC-Ykkössementin syntyprosessi ja Betometrin uudet käyttötarpeet kertovat koko alan nykyisestä kehityksestä.

Back to top