Sementti mukaan rakentamisen nousuun

1920-luvulle tultiin sementin ja betonirakentamisen kannalta hyvissä merkeissä. Rakentaminen oli vilkasta ja betoni haastoi tosissaan tiilen. Kotimaisia sementin valmistajiakin oli nyt kaksi. Sekä Paraisten että Lohjan sementit kykenivät kilpailemaan niin määrällisesti kuin laadullisesti tuontisementin kanssa.

Kotimaisilla kilpailijoilla oli kuitenkin yhteinen tavoite: sementin käytön edistäminen kaikessa suomalaisessa rakentamisessa. Niinpä Paraisten ja Lohjan Kalkkitehtaat perustivat 1921 Sementinvalmistajien yhdistyksen. Sen tehtävänä oli ”sementtiteollisuuden kauppa- ja talouspoliittisten asioiden hoitaminen sekä työ sementin järkiperäisen käytön lisäämiseksi”.

Maailmalla betoni saavutti uusia voittoja arkkitehtuurissa, kun funktionalismista tuli Alvar Aallon johdolla valtavirtaa. Aallon teollisuusrakennuksista muistettavin eli Karhulan Sunilan tehdas- ja asuinrakennukset valmistui 1936–39. Tehdasrakennusten runko ja seinät rakennettiin pääosin teräsbetonista, joka oli saanut entistä vahvemman aseman rakennusmateriaalien joukossa.

Tuotekehitykseen panostettiin jo tuolloin. 1930-luvun puolivälissä sekä Paraisilla että Lohjalla tehtiin runsaasti tutkimustyötä talvibetonoinnin tietotaidon kartuttamiseksi ja jäätymispisteen alentamiseksi tutkittiin ”kemiallisia lisäkeaineita”. Sementtiyhdistys otti käyttöön liikkuvan betonilaboratorion. Sen palveluksia käytti ainakin 75 sementtivalimoa, jotka olivat tärkeitä kumppaneita paikallisille työmaille.

Ennen sotia vuodet 1937–38 olivat Suomessa parasta nousukautta. Se näkyi myös teollisuuden investoinneissa. Paraisilla tehtiin iso päätös rakentaa uusi sementtitehdas Lappeenrannan Ihalaisiin. Kun Lappeenrannan sementtitehdas käynnistyi keväällä 1938, Paraisten Kalkin sementintuotanto nousi 300 000 tonniin. Se oli yli puolet silloin Suomessa vuosittain käytettävästä sementistä.