Ajankohtaista
Rauhallista joulua & onnellista uutta vuotta!
Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. Suuri kiitos myös työntekijöillemme.
Finnsementin yhteiskunnallinen merkitys ulottuu laajalle
Finnsementillä, suomalaisen sementin valmistajana ja osana suomalaista yhteiskuntaa, on merkittävä rooli suomaisen sementin 110 vuotisessa historiassa. Finnsementti tekee oman osansa Suomen ilmastotalkoissa, mutta yhteiskunnallinen merkityksemme on päästövähennystyötä moninaisempi.
Myyntijohtaja ratkoo vihreän siirtymän haasteita yhteistyössä asiakkaiden kanssa
Millaista on olla töissä Finnsementillä? Kolme tuoretta finnsementtiläistä istuivat alas ja kertoivat millainen Finnsementti on työyhteisönä, mikä heitä motivoi työssään ja mikä tekee heidän työstään merkityksellistä.
Selkeä tavoite motivoi kehityspäällikköä
Jesse Junnila työskentelee kehityspäällikkönä Finnsementin vastuullisuusosastolla. Junnila kertoo, että Finnsementillä on todella hyvä yhteishenki. – Tykkään Finnsementin työkulttuurista todella paljon. Haasteet halutaan ratkaista yhdessä ja kollegoilta saa myös arvokasta tukea ja perehdytystä. Junnilaa motivoi kehitystyön tekeminen selkeää tavoitetta kohti. Finnsementti […]
Asiakaskohtaamiset ovat myyntipäällikön työn suola
Millaista on olla töissä Finnsementillä? Kolme tuoretta finnsementtiläistä istuivat alas ja kertoivat millainen Finnsementti on työyhteisönä, mikä heitä motivoi työssään ja mikä tekee heidän työstään merkityksellistä.
Mielenkiintoisella ja haastavalla alalla jaksaa, kun muistaa panostaa myös vapaa-aikaan
Miestenpäivää vietetään 19. marraskuuta. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota miesten ja poikien terveyteen, tasa-arvoon ja miesten hyviin tekoihin perhe-elämässä ja yhteiskunnassa.
Finnsementin ympäristötyön vuosi 2023
Vuosi 2023 oli Finnsementille kaikkien aikojen ennätysvuosi kierrätyspolttoaineiden käytön osalta.
Finnsementin uudeksi myyntijohtajaksi nimetty Tuomo Askola
Tuomo Askola aloittaa Finnsementin myyntijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä 1.10.2024. Askola tuo mukanaan tuoreita näkökulmia asiakastyöhön sekä vahvan ymmärryksen rakennusalan toimijoiden tarpeista.
Töissä Finnsementillä: ”Alan kehitys tekee työstä äärimmäisen mielenkiintoista”
Lappeenrannan tehtaan tekninen päällikkö Esa Suhonen on työskennellyt Finnsementillä jo vuodesta 2007. Työn tekee mielenkiintoiseksi alan kehitys ja siitä kumpuavat haasteet.