Finnsementin tuote- ja palvelukehityksen ympärillä tapahtuu paljon. Kehitystyötämme vauhdittaa ja ohjaa usein käsi kädessä kulkevat vihreämmän rakentamisen vaatimukset sekä asiakkaidemme muuttuvat tarpeet. LC-Ykkössementin syntyprosessi ja Betometrin uudet käyttötarpeet kertovat koko alan nykyisestä kehityksestä.
Rakennusalalla sekä isommat että pienemmät toimijat panostavat tällä hetkellä ilahduttavan paljon omaan kehitystyöhönsä alan haastavasta tilanteesta huolimatta. Esimerkiksi päästövähennysvaateet ovat tulleet monille asiakkaillemme viime vuosien aikana jatkuvasti ajankohtaisemmiksi, mikä vaatii heiltä uusien ratkaisujen käyttöönottoa. Me Finnsementillä olemme aina valmiita auttamaan asiakkaitamme heidän kehitystyössään ja muuttuviin tarpeisiin vastaamisessa.
Yhteistyöllä ketterää tuotekehitystä
Toukokuussa markkinoille tuomamme LC-Ykkösementti on hyvä esimerkki asiakkaidemme kanssa yhteistyössä tehtävästä tuotekehityksestä.
LC-Ykkössementti on kalkkikivellä seostettu erikoissementti, joka sopii erityisesti erikoissovelluksiin ja kuivatuotteisiin. Sen CO2-päästöt ovat noin 13 prosenttia pienemmät kuin edeltäjänsä Ykkössementin.
Hyvin palvellut Ykkössementtikin syntyi muutama vuosi sitten vastaamaan suoraan asiakastarpeeseen. Päästövähennyspaineiden vuoksi aloimme kuitenkin käydä keskusteluja asiakkaan kanssa tuotteen vähähiilisemmästä versiosta. Ryhdyimme töihin, ja LC-Ykkössementti näki päivänvalon lopulta varsin nopealla aikataululla.
Betometri kehittyy tarpeiden mukana
Myös palvelupuolella asiakkaidemme tarpeet ja toiveet muuttuvat.
Viime syksynä lanseerasimme Betometri-asiakaportaalin, jossa asiakkaamme voivat tehdä itse betonin lämmön- ja lujuudenkehityksen laskelmia. Palvelulle on ollut aidosti kysyntää ja sitä on käytetty paljon. Betometrin lanseeraus ei kuitenkaan ollut yksittäinen projekti, vaan ohjelmistoa kehitetään ja päivitetään jatkuvasti.
Myös Betometrin käytössä näkyy rakennusalan vihreän siirtymän vaikutukset. Vähähiilisempien sementtien käyttöönoton myötä lujuuden- ja lämmönkehityksen laskennalle on tullut uudenlaisia tarpeita. Vähähiilisten betonien lujuudenkehitys voi poiketa muista tuotteista, ja tämän ymmärtämiseen Betometrin mallinnuspalvelut ovat oiva työkalu.
Nyt, kun betonielementeillekin on julkaistu oma BY-Vähähiilisyysluokituksensa®, Betometristä on varmasti tulevaisuudessa apua myös elementtien lämmön- ja lujuudenkehityksen suunnittelussa. Betometrin sovellusarkistoon onkin tulossa myös elementtivalujen mallinnukseen soveltuvia työkaluja.
Jatketaan tiivistä yhteistyötä ja ollaan yhteyksissä!
Sini Ruokonen
Kehityspäällikkö