Vappuna vietetään kevään ja työväen juhlapäivää. Myös Finnsementillä on syytä juhlaan: vankkumaton me-henki on tuonut menestystä haasteidenkin keskellä. Kehittämällä yhdessä yrityskulttuuriamme teemme Finnsementistä vieläkin paremman työpaikan.
Niin hyvinä kuin haastavina aikoina työ pitää yhteiskunnan myllyt käynnissä. Myös meillä Finnsementillä työntekijät ovat tärkein voimavaramme. Siksi olemme nostaneet ihmiset myös strategiamme ja arvojemme ytimeen. Eikä arvostus ole vain sanahelinää – se todella toteutuu työmme arjessa ja yhteistyössä.
Henkilöstöjohtajana vastaan finnsementtiläisten työurista aina rekrytoinnista työsuhteen päätökseen. Välillä eteen tulee vaikeita ja haikeita hetkiä. Sitäkin useammin saan kuitenkin toivottaa tervetulleeksi uudet tulokkaat ja auttaa osaajia etenemään urallaan.
Tärkein tehtäväni on edistää työssä viihtymistä – sitä, että meille halutaan tulla töihin ja talossa pysytään pitkään. Henkilöstökyselyiden mukaan olemme tässä myös onnistuneet. On ilo huomata, että meillä viihdytään vuosia ja vuosikymmeniä. Tästä olen esimerkki itsekin: takana on jo 16 vuotta Finnsementillä!
240 syytä tulla töihin
Jokaisella finnsementtiläisellä on omat syynsä tykätä työstään. Yhtä kiinnostavat kansainväliset uramahdollisuudet, toista toimiva työn arki. Minut talossa on pitänyt laaja-alainen työnkuva, kehitysnäkymät ja eritoten mukavat työkaverit – tarkemmin ottaen 240 työkaveria. Uskon, että juuri tekemisen meininki ja oman tiimin tuki lisäävät meillä viihtymistä. Finnsementillä työntekijöihin ja heidän ammattitaitoonsa myös luotetaan, mikä mahdollistaa vastuunottamisen ja itsenäisen työskentelyn sitä toivoville.
Toimivassa työyhteisössä tunnistetaan myös kipukohdat. Viimeisimmässä henkilöstökyselyssämme tiimien välinen yhteistyö koettiin puutteelliseksi. Tartuimme heti haasteeseen ja jo tänä keväänä käynnistämme työn yrityskulttuurimme kehittämiseksi. Olemme saaneet palautetta myös johtamisesta, joten nostimme sen yhdeksi strategiamme viidestä muutosmatkasta: haluamme kehittyä hyvistä asioiden johtajista loistaviksi ihmisten johtajiksi.
Työhyvinvointia ei kuitenkaan tehdä vain hankkeilla tai strategioilla – siinä meillä jokaisella on tärkeä rooli. Muistanhan itse kehua kollegaa hyvästä työstä? Entä osaanko välittää toiveeni esihenkilölle, että hän voisi toimia paremmin?
Yhteisö on enemmän kuin yksilöiden summa
Monimuotoisuus puhututtaa henkilöstöalalla. Finnsementillä haluamme työllistää ihmisiä monenlaisista taustoista ja yhdistää erilaista osaamista parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Tavoitteeseen päästäksemme ja uusia osaajia houkutellaksemme haluamme muuttaa mielikuvaa siitä, minkälaisia työtehtäviä sementtitehtaalta löytyy. Tuotantotehtävien lisäksi meiltä löytyy tutkimusta ja tuotekehitystä, myyntiä ja markkinointia, logistiikkaa ja laboratoriota.
Monimuotoisuutta tuo myös kotimainen ja kansainvälinen taustamme. Historiamme Suomessa ulottuu yli sadan vuoden taakse ja tuotteitamme koristaa kotimaisesta laadusta kertova Avainlippu-merkki. Samalla olemme osa CRH-konsernia, mikä tuo toimintaamme vakautta ja mahdollistaa merkittävät investoinnit. Työntekijöiden näkökulmasta konserni antaa mahdollisuuden edetä myös kansainvälisiin tehtäviin.
Kasvaessa ja kansainvälistyessä olemme onnistuneet säilyttämään työyhteisössämme tiiviin yhteishengen. Olemme organisaationa sopivan kokoinen: emme ole muuttuneet toisille numeroiksi vaan tunnemme toisemme nimeltä. Yhdessä olemme enemmän.
Viime vuodet ovat olleet haasteista huolimatta täynnä siis myös onnistumisia. Katsomme toiveikkaasti tulevaan – kippis edelleen jatkuvalle kehitystyölle, kippis keväälle!
Laura Nurmi
Finnsementin henkilöstöjohtaja