Uusi KolmosBertta kirittää Finnsementin ilmastotyötä (entistä kovempaan vauhtiin)

Finnsementti ottaa uusia askeleita päästövähennysmatkallaan, sillä olemme jälleen tuoneet markkinoille uuden vähähiilisen KolmosBertta-sementin. Se on nyt vähäpäästöisin sementtimme.

Me finnsementtiläiset olemme hyvässä vauhdissa. Tuotekehityksemme ja tuotantomme timanttiset ammattilaiset tekevät koko ajan tiiviisti töitä uusien tuotteiden eteen. Loistava tuotekehitysporukkamme ymmärtää markkinoiden ja asiakkaiden tarpeet.

Jatkuvasti kiristyvien säädösten ja tavoitteiden maailmassa on tärkeää pystyä vastaamaan kysyntään. Uusi tuotteemme, KolmosBertta on tähän mennessä Finnsementin vähäpäästöisin tuote. Sen ominaispäästöt ovat enää noin kolmannes CEM I -sementtien päästöistä.

Päästövähennystyömme eteneekin hyvin, sillä edellisen vähähiilisen sementin, Kolmossementin, toimme markkinoille loppukesästä 2021. Siihen perustuvien betonireseptien hiilidioksidipäästöt olivat 40 prosenttia alhaisempia kuin CEM I -sementtiin perustuvien betonien.

Päästövähennystoimia tehdään laaja-alaisesti

Aiemmin ei ollut kummallista, että uusi sementtilaatu tuotiin markkinoille kerran kymmenessä vuodessa. Nyt kehitystyötä tehdään koko ajan ja pysähtymiselle ei ole varaa. Juoksua kiihdytetään jatkuvasti.

Pitkäjänteinen tuotekehitystyö on meille keskeinen keino vähentää päästöjä. Samaan aikaan tuotekehityksen rinnalla edistämme tuotantoon liittyviä hankkeita, jotka mahdollistavat kierrätyspolttoaineiden käytön lisäämisen. Parhaimmillaan voimme nostaa niiden osuuden jopa 80 prosenttiin.

Edistämme kiertotaloutta lisäämällä kalkkikiveä korvaavien teollisuuden sivumateriaalien käyttöä. KolmosBertassa klinkkerin määrää on pystytty vähentämään merkittävästi ja masuunikuonan osuus on nostettu noin 70 prosenttiin. Vaikka päästövähennystoimia tehdään läpi tuotantomme, merkittävimmät päästövähennykset tällä hetkellä saavutetaan näillä uusilla tuotteilla. Sivu- ja kierrätysmateriaalit säästävät luonnonvaroja ja pienentävät hiilidioksidipäästöjä.

 Ilmastotyössä ei ole pikavoittoja

Finnsementin tavoitteena on pudottaa kokonaispäästöjä kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. On hyvä muistaa, että tämä on kuin maratonmatka – kyseessä ei todellakaan ole sprintti. Eikä pikavoittojakaan ole napsittavissa.

Vauhdin pitää pysyä, eikä periksi saa antaa. Itsekin triathlonia ja pitkän matkan juoksua harrastavana tiedän, että vaikeat hetket ovat voitettavissa. Yleensä löytyy uutta virtaa, kun porukka kirittää. Meillä on finnsementillä hyvä ja osaava porukka. Ja tavoitteet ovat koko toimialan yhteisiä.

Maaliin on vielä matkaa, mutta pitkäjänteisyys ja sisu vievät eteenpäin. Uusia mahdollisuuksia kohti siis!

Operatiivinen ja kaupallinen johtaja
Tommy Ranta

 

 

Jaa juttu

Uusimmat blogit:

Finnsementin tuote- ja palvelukehitys vastaa rakennusalan muuttuviin tarpeisiin

Finnsementin tuote- ja palvelukehityksen ympärillä tapahtuu paljon. Kehitystyötämme vauhdittaa ja ohjaa usein käsi kädessä kulkevat vihreämmän rakentamisen vaatimukset sekä asiakkaidemme muuttuvat tarpeet. LC-Ykkössementin syntyprosessi ja Betometrin uudet käyttötarpeet kertovat koko alan nykyisestä kehityksestä.

Back to top