Micaela Westén työskentelee laadun kehityspäällikkönä Paraisten tehtaalla. Hän on viihtynyt
Finnsementillä jo lähes 15 vuotta – sen ovat mahdollistaneet monipuoliset tehtävät,
erinomaiset etenemismahdollisuudet sekä mukavat työkaverit.
”Tulin ensikertaa Finnsementille kesätöihin jo 19-vuotiaana opiskellessani prosessikemiaa Åbo
Akademissa. Kaksi ensimmäistä kesää työskentelin sementtimyllärinä, seuraavat kaksi
vuorolaboratoriossa. Myöhemmin tein Finnsementille myös diplomityöni.
Olen Paraisilta kotoisin ja Finnsementti on siksikin minulle tuttu. Äitini on työskennellyt
Nordkalkilla ja isänikin tehnyt sementtitehtaallamme sähkötöitä 1970-luvulla. En itse kuitenkaan
aikonut alun perin töihin teollisuuden pariin. Hain lääketieteelliseen, jonka ovet eivät kuitenkaan
ensiyrittämällä auenneet. Toisena vaihtoehtona minulla olivat prosessikemian opinnot, joihin
pääsinkin sisään ja huomasin viihtyväni hyvin.
Tällä hetkellä työskentelen laadun kehityspäällikkönä Paraisten tehtaalla. Isoimmat laatuun liittyvät
projektit kuuluvatkin minulle. Käytännössä olen myös markkinointitiimin ja tuotannon välissä
varmistamassa, että tuotteemme vastaavat asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin. Olen mukana
tuotannon johtoryhmässä ja työskentelen läheisesti tehdaspäälliköiden kanssa. Pääsen jakamaan
osaamistani myös eteenpäin: tälläkin hetkellä olen mukana CRH-konsernin kansainvälisissä
verkostoissa ja kehitystiimeissä.”
Finnsementillä on hyvät mahdollisuudet edetä
”Vakituisena olen työskennellyt Finnsementillä vuodesta 2008 asti. Se on pitkä aika saman
yrityksen leivissä. Minut on saanut viihtymään monipuolinen ja muuttuva työnkuva, hyvät
etenemismahdollisuudet ja avoin organisaatiokulttuuri. Meillä jokainen saa olla oma itsensä ja
pääsee aidosti vaikuttamaan toimintaamme. Myös päästövähennystyö ja kunnianhimoiset
ilmastotavoitteet ovat meille finnsementtiläisille sydämen asia ja tuovat merkityksellisyyttä ihan
jokaisen työhön.
CRH-konserni antaa hyvät mahdollisuudet edetä uralla, ja erityisesti insinööreille on tarjolla
erilaisia jatkokoulutuksia. Esimerkiksi kolmevuotinen International Trainee Program on loistava
mahdollisuus kehittää taitojaan. Koulutukset tulevatkin tarpeeseen, sillä koulunpenkillä ei juuri
opita sementtiteollisuudesta. Opiskelijoiden taas kannattaa kysellä Finnsementiltä kesätöitä ja
diplomityöpaikkoja, jotka ovat hyvä tapa päästä tutustumaan taloon ja tähän tärkeään teollisuuden
alaan.”
Micaela Westén, laadun kehityspäällikkö