Yhdessä kohti turvallisempaa työn arkea

Finnsementillä kehitetään työturvallisuutta yhdessä asiakkaiden ja kumppanien kanssa. Yhteistyö on tarjonnut Joutsenon Elementti Oy:lle sekä pitkäjänteistä tukea että konkreettisia neuvoja.

Joutsenon Elementti Oy on erikoistunut korkealaatuisten betonielementtien valmistamiseen. Yhteistyötä Finnsementin kanssa yritys on tehnyt perustamisestaan – vuodesta 1994 – saakka.

– Teemme yhteistyötä monella eri saralla. Finnsementiltä saamme apua ja kokemuksia, joiden pohjalta voimme kehittää omaa toimintaamme eteenpäin, kertoo Joutsenon Elementin toimitusjohtaja Simo Tahvanainen. Hänelle Finnsementti on erityisen tuttu, sillä hän on ollut aiemmin talossa töissä.

Yksi yhteistyön osa-alueista on työturvallisuuden kehittäminen. Joutsenon Elementin työturvallisuustoimikunta kävikin Finnsementin Lappeenrannan tehtaalla tutustumassa talon työturvallisuuskäytäntöihin.

– Työturvallisuuden kehittäminen on jatkuva prosessi, mutta vierailu ja yhteistyö Finnsementin kanssa toimivat meille hyvänä kehitysspurttina. Se oli antoisa kokemus, Tahvanainen kiittelee. Pitkäjänteisyys onkin tuottanut tulosta: vuonna 2019 Joutsenon Elementti sai Betoniteollisuus ry:n parhaan parantajan palkinnon.

– Tässä vaaditaan ennen kaikkea jatkuvaa oppimista ja kehittämistä sekä halua ja intoa soveltaa käytäntöjä omaan arkeen sopivaksi. Esimerkeistä on hyötyä, mutta paras tulos saavutetaan harvoin kopioimalla, kertoo Finnsementin työsuojelupäällikkö Risto Savelius.

Savelius muistuttaa, että keskustelu alan toimijoiden kanssa on äärimmäisen tärkeää. Finnsementti onkin mukana Rakennustuoteteollisuuden työturvallisuusryhmässä kehittämässä alan yhteisiä työturvallisuuskäytäntöjä.

 

Vuoropuhelua ja osaamisen jakamista

Kehitystyötä tehdään toimintaa ja työympäristöä seuraamalla ja analysoimalla. Tavoitteena on löytää työturvallisuuden kannalta haastavat toiminnot ja parantaa niitä. Yhteistyö perustuukin hyvien käytänteiden jakamiseen – molempiin suuntiin.

– Työturvallisuus ei ole liikesalaisuus, vaan siinä osaamisen jakaminen hyödyntää meitä kaikkia. Parhaimmillaan kumppanuus on sellaista, jossa aina oppii myös itse.

Finnsementin työntekijät pääsivätkin vastavierailulla tutustumaan Joutsenon Elementin tuotantoon ja betoniteollisuuteen.

– Sementtihän on Finnsementin työntekijöille tuttuakin tutumpi materiaali, mutta siitä valmistettava betoni meidän erikoisalaamme. Oli hienoa päästä näyttämään, mitä heidän sementistään meidän käsissämme syntyy, Tahvanainen kertoo.

Sujuvaa yhteistyötä on ilo jatkaa myös muiden teemojen parissa. Joutsenon Elementti ja Finnsementti ovatkin molemmat mukana muun muassa Lappeenrannan teknillisen yliopiston kehityshankkeessa betonin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

 

Teksti: Eveliina Miettunen, kuva Simo Tahvanainen

 

Jaa juttu

Uusimmat blogit:

Finnsementin tuote- ja palvelukehitys vastaa rakennusalan muuttuviin tarpeisiin

Finnsementin tuote- ja palvelukehityksen ympärillä tapahtuu paljon. Kehitystyötämme vauhdittaa ja ohjaa usein käsi kädessä kulkevat vihreämmän rakentamisen vaatimukset sekä asiakkaidemme muuttuvat tarpeet. LC-Ykkössementin syntyprosessi ja Betometrin uudet käyttötarpeet kertovat koko alan nykyisestä kehityksestä.

Back to top