Lähiöitä ja ratapölkkyjä

Suomessa asuntojen tuotanto oli 1960-luvulla vilkkaampaa kuin koskaan. Kirittäjänä oli asuntotuotannon verotusta huojentava laki. Aluerakentaminen valtasi alaa, ja maalta muutettiin sankoin joukoin uusiin lähiöihin.

Kansankin suussa termit olivat menneet kohdalleen: kukaan ei enää puhunut sementtirakentamisesta, vaan betoni oli betonia. Sementtituote-lehtikin muutti nimensä Betonituotteeksi.

Elementtirakentaminen ja kunnianhimoinen arkkitehtuuri eivät kohdanneet lähiörakentamisessa. 1970-luvulla betonin imago joutuikin kansalaisten mielissä vastatuuleen. Ammattilaisten vastavedoksi voi ehkä tulkita sen, että Helsinkiin rakennettu asuin- ja toimistoalue Merihaka valittiin 1973 Vuoden Betonirakenteeksi.

1960-luvulla betonin uusi aluevaltaus oli VR:n ratapölkyt. Ensimmäinen koesarja betonisia ratapölkkyjä valmistettiin 1962 Riihimäki-Lahti –rataosuudella. Betoni tuntui kestävän ratapölkyissä paremmin kuin painekyllästetty puu, joten VR tilasi seuraavana vuonna yhteensä 32 000 pölkkyä eri valmistajilta.

1960- ja -70-luvuilla sementin kysyntää kasvattivat kotimaisen elementtiteollisuuden ja valmisbetonin lisäksi Suomen rakennusviennin hankkeet Neuvostoliitossa. Suomessa valmistettujen elementtien vienti käynnistyi, kun Suomen ja Neuvostoliiton välille solmittiin 1971 TTT-sopimus eli sopimus taloudellisesta, teknillisestä ja teollisesta yhteistyöstä.