Edistystä yhteistyöllä

Suomalaisella sementillä on pitkä, yli satavuotinen historia. Suomen kehitys nykyisenkaltaiseksi kaupunkivaltaiseksi ja jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi ei olisi ollut mahdollista ilman sementtiä. Kuluvan vuoden aikana käymme läpi suomalaisen sementin historiaa. Tervetuloa aikamatkalle!

Betonin käytön puolesta puhuminen oli 1920-luvun alussa erityisen tärkeää molemmille kotimaisille sementinvalmistajille (Lohjan Kalkkitehdas & Paraisten kalkkitehdas). Yhtiöillä oli yhteinen tavoite: sementin käytön edistäminen kaikessa suomalaisessa rakentamisessa. Tätä varten Lohjan Kalkkitehdas ja Paraisten Kalkkitehdas perustivat helmikuussa 1921 Sementinvalmistajain yhdistyksen. Sen tärkeimmäksi tehtäväksi määriteltiin ”sementtiteollisuuden kauppa- ja talouspoliittisten asioiden hoitaminen sekä työ sementin järkiperäisen käytön lisäämiseksi”.

Etenkin maaseudulla sementti oli vielä jokseenkin tuntematon materiaali, ja vei vuosikymmeniä ennen kuin betoni toden teolla kilpailu maaseudun asukkaiden suosiosta puun rinnalla. Sementin ja betonin markkinaosuuden kasvattamiseksi tarvittiin sopimusten lisäksi kenttätyötä. Tätä tekemään Sementinvalmistajain yhdistys ryhtyi tuoreeltaan palkkaamaan sementtiasiamiehiä. Alkuvaiheen strategiaan ei kuulunut ahkera kaupankäynti asiakkaiden luona, vaan luotettiin tehtailta käsin tehtävä neuvonnan sekä heti alussa käynnistetyn julkaisutoiminnan voimaan. Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön Tiedoituksia julkaistiin vuosikymmenten ajan.

Vuonna 1923 Sementinvalmistajain yhdistys palkkasi ensimmäiseksi rakennusneuvojakseen rakennusmestari Hugo Paldanin ja pian myös toisen rakennusmestarin, E. Kivimäen. Heidän tehtäväkseen tuli tehdä maaseudulla laajoja valistuskiertueita. Valistustyön ensimmäisiä näkyviä tuloksia oli sementtikattotiilien yleistyminen maaseudulla. Toinen 1920-luvun uutuus, betonimylly, tuli laajaan käyttöön sekä kaupungeissa että maaseudulla.

Alan ammattilaiset tekivät sementin tunnettuuden eteen aikoinaan paljon työtä. Sementtiyhdistyksen erityisesti maailmansotien välisenä aikana tekemä sitkeä valistustyö oli välttämätöntä sementin ja betonin yleistämisessä nykyajan tärkeimmäksi rakennusmateriaaliksi. Tuotekehitykseen panostettiin jo tuolloin. 1930-luvun puolivälissä sekä Paraisilla että Lohjalla tehtiin runsaasti tutkimustyötä talvibetonoinnin tietotaidon kartuttamiseksi ja jäätymispisteen alentamiseksi tutkittiin ”kemiallisia lisäkeaineita”. Sementtiyhdistys otti käyttöön liikkuvan betonilaboratorion. Sen palveluksia käytti ainakin 75 sementtivalimoa, jotka olivat tärkeitä kumppaneita paikallisille työmaille.

 

Kuvassa liukuhihna Lohjan tehtaassa n. 1947
Teksti: Portlandista Plussaan – Sata vuotta suomalaista sementtiä, Finnsementti