Finnsementti kehittää palveluita ja sementtiä asiakas edellä

Finnsementti tarjoaa asiakkailleen paitsi laadukasta sementtiä myös alan parasta asiantuntemusta ja koulutusta. Mikkelissä järjestetty seminaari tarjosi uusinta tietoa seudun betonirakentajille.

Finnsementti on sementinvalmistuksen ja suomalaisen rakentamisen asiantuntija yli sadan vuoden kokemuksella. Kertynyttä tietoa jaetaan myös eteenpäin erilaisissa tilaisuuksissa ja koulutuksissa.

Finnsementti järjesti betonirakentamisen seminaarin Etelä-Savon alueella toimiville rakennusalan ammattilaisille. Idea tilaisuuden järjestämiseen saatiin pitkäaikaiselta yhteistyökumppanilta, Suutarinen Yhtiöiden toimitusjohtaja Timo Suutariselta.

– Mikkelin seudulta ei löytynyt sopivaa tapahtumaa meille betonin parissa työskenteleville, joten päätimme järjestää sellaisen itse. Betoniala kehittyy jatkuvasti, joten ammattitaitoa ja tietämystä tulee pitää yllä, Suutarinen kertoo. Suutarinen Yhtiöt tarjoaa valmisbetonia ja sen kuljetusta ja valutöitä Etelä-Savon alueella, minkä lisäksi se toimittaa betonielementtejä koko eteläisen Suomen alueelle.

Tilaisuudessa opittiin sementin ja betonin ominaisuuksista ja mitä työmailla tulee ottaa huomioon betonivaluja tehdessä. Finnsementin asiakastukipäällikkö Sini Ruokonen ja tuotepäällikkö Satu Kosomaa jakoivat betonin käyttäytymiseen, valintaan ja suhteutukseen liittyvää uusinta tietoa. Puhumassa oli myös Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Mattila.

– Meille betonin kanssa päivittäin toimiville sementti on tuttu ja turvallinen materiaali käyttää, mutta tilaajat eivät välttämättä tunne erilaisia betonilaatuja ja niiden mahdollisuuksia. On tärkeää, että myös työmaiden vastaavat mestarit tuntevat työstettävän materiaalin ominaisuudet ja vaatimukset, Suutarinen muistuttaa.

Suutarisen aloitteesta järjestetty tapahtuma keräsi paikalle yli 30 rakennusalan ammattilaista. Osallistujien palaute oli pelkästään positiivista – tieto tuli tarpeeseen.

Perustana vuosikymmenten yhteistyö

Suutarisella ja Finnsementillä on takanaan yhteistä matkaa jo neljä vuosikymmentä. Finnsementin toiminta on muuttunut näiden vuosien aikana entistäkin asiakaslähtöisemmäksi.

– Käymme paljon molemminpuolista keskustelua ja vaihdamme tietoa parhaista käytänteistä. Finnsementin asiantuntijoilta saa varmistuksen tilanteissa, joissa pohdimme esimerkiksi, millä sementtilaadulla erikoisempi valu on viisainta tehdä, Suutarinen kiittää.

Suutarinen muistelee, että yhteistyön alkuaikoina yhteydessä oltiin vain tilausten tiimoilta. Nykyään vuoropuhelu tilaajan ja tuottajan välillä on aktiivisempaa. Sen ansiosta Finnsementti osaa tarjota parasta palvelua asiakasta ja hänen tarpeitaan kuunnellen.

Palvellakseen asiakkaita vieläkin paremmin Finnsementti järjestää vuosittain kymmenkunta tapahtumaa muun muassa betonirakentajille ja rakennesuunnittelijoille. Lisäksi Finnsementin asiantuntijat vierailevat alan oppilaitoksissa pitämässä lyhyitä koulutuksia liittyen sementteihin ja betoniin.

– Vierailuilla pääsemme betonin alkulähteiltä lähemmäs loppukäyttäjiä ja todellisia käyttöympäristöjä. Jalkautumalla kumppaniyrityksiin ja oppilaitoksiin pääsemme kohtaamaan sekä tämän päivän että tulevaisuuden rakentajia, Ruokonen summaa.

 

Teksti Eveliina Miettunen, kuva Ilkka Palonen