Helsingin keskustakirjaston Oodin julkisivu on puuta, mutta sydän terästä ja betonia.
Valtavat kaarevat puiset muodot ja lasiset ikkunat tekevät pääkaupungin viime joulukuussa valmistuneesta maamerkistä Oodista hyvin näyttävän näköisen niin sisältä kuin ulkoakin.
– Oodi on taideteos, kiteyttää vastaava työnjohtaja Tero Seppänen YIT:ltä.
Arkkitehtien etsiminen kilpailun kautta takasi suunnittelijoille mahdollisuuden uuden kokeiluun, ja Seppäsen mukaan ”aivan tapissa” kohteen kohdalla usein mentiinkin.
– Talon arkkitehtoniset ratkaisut ovat erikoisia, yksilöllisiä ja kokeellisia. Lasia ja teräsrakenteita on käytetty monipuolisesti ja monimutkaisellakin tavalla. Tosiasia on, että jos asiat tehdään aina samalla tavalla, ei tapahdu kehitystä. Uutta on uskallettava kokeilla, ja tässä siihen oli hyvä mahdollisuus, Seppänen kertoo.
Kansainväliseen arkkitehtikilpailuun tuli 544 ehdotusta, joista voittajaksi selviytyi helsinkiläinen Arkkitehdit ALA Oy.
Niklas Mahlberg (kuvassa) Arkkitehtitoimisto ALAsta kuvailee Oodia hybridirakennukseksi, jossa puuta, betonia ja lasia on käytetty niiden omien ominaisuuksien mukaan optimaalisesti. Erikoisin ratkaisu on teräksinen siltarakenne, joka on maailmanlaajuisestikin poikkeuksellisesti tuotu talon sisään kantavaksi rakenteeksi.
Mahlberg näkee rakennuksen asutettuna siltana, jossa toiminnat sijoittuvat sillan alle, päälle ja sen sisälle.
– Siltakaaret on liitetty yhteen betonisella vetolaatalla, joka menee lattian alla. Sitä on matkan varrella jännitetty. Rakennus on mitoitettu niin, että sitä on esikorotettu ja kun välikerros on tullut päälle, se on painunut. Rakenne on kuin jousi. Betonilaattaa ikään kuin vetämällä kasaan on saatu rakennuksen muoto pysymään halutunlaisena rakennusprosessin aikana, Mahlberg kuvailee.
Siltaratkaisuun vaikuttivat muun muassa reunaehdot: tontin alta kulkee nelikaistaisen tien keskustatunnelivaraus, jonka kohdalle ei perustuksia voinut tehdä. Ratkaisu tuki myös ajatusta siitä, että kolmesta kerroksesta saatiin luonteeltaan erilaiset. Koska rakennuksen käyttöikä on 150 vuotta, tiloista haluttiin mahdollisimman muuntojoustavat.
Siltarakenteen ansiosta sisääntuloaula on hyvin avara, koska siellä ei tarvittu tukipilareita. Toisessa kerroksessa näkyvät teräspylväät verhottiin koivuviilulla ja kolmannen kerroksen varsinainen kirjastokerros on ilmavaa, avointa ja valoisaa tilaa.
Yli sadan metrin pituinen runko sisältää kaksi valtavaa teräskaarta, joiden välissä on teräsristikkorakenne. Rungon valmistamiseen käytettiin terästä 2 500 tonnia.
Betoniset ratkaisut
Kerrosten erilaisuutta vahvistavat myös materiaalivalinnat. Maantason aulakerrosta ja ylimmän kerroksen kirjataivasta hallitsee puu. Betoni näkyy eniten sisääntulokerroksessa ja kellarikerroksen logistiikkatiloissa.
Terässillan ankkuroi maahan viisi betonista kuilua. Keskimmäinen sijaitsee itäjulkisivulla keskeisesti kaariin nähden, ja se on jännitetty kallioon asti. Jännetangot ulottuvat kallioon asti ja kääntyvät vaakatangoiksi kaaren yläpuolella. Kuilu pitää tangot pystyssä niin, ettei silta pääse kaatumaan.
Sisääntuloaulan lattia on hyvin kulutuksen kestävää mikrobetonia. Asennuslattian ruudukon risteyskohdan lattiarasiasta päästään kiinni muun muassa sähköjohtoihin ja kaapeleihin.
– Halusimme hienoa betonirakentamista näkyviin, ja sitä on lattian lisäksi yleisön wc-tiloihin vievässä, paikallaan valetussa betoniportaikossa.
Portaille asetettiin kovin mahdollinen pintavaatimusluokitus, AA-luokan pinta.
Valuteknisesti ne oli YIT:n Seppäsen mukaan haastavaa tehdä, koska betoni jää veistoksellisissa portaissa pysyväksi pinnaksi.
– Portaat raudoitettiin tiheään ja betonilta vaadittiin oikeaa notkeutta ja valuosaamista, jotta siihen ei jää niin sanottuja rotan koloja tai valuhuokosia, joissa ilmaa jäisi rakenteisiin. Käytössä oli paikalla tehty muotti, jonka teimme ohuilla viiluvanerilevyillä saadaksemme sen taipumaan hyvin tiukkaan säteeseen, Seppänen kertoo.
Oodin kolmas kerros on varsinainen kirjastokerros.
Teksti on julkaistu Sementti-lehdessä 1/2019 (teksti: Marjo Tiirikka, kuvat: Jari Härkönen ja Oodi).
