Toimitusjohtajan katsaus: Haasteet on tehty yhdessä voitettaviksi

Tämänhetkinen COVID-19-tilanne vaikuttaa meidän kaikkien arkeen. Haastava aika vaatii meiltä jokaiselta uudenlaista suhtautumista, joustavuutta ja toimintaa.

Myös meillä Finnsementillä arki on muuttunut viime viikkojen aikana. Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota niin toimintojen jatkuvuuteen kuin myös yhteistyökumppanien sekä oman henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimiseen, ja teemme niin jatkossakin.

Olemme mukauttaneet työskentelyämme vastaamaan voimassa olevia viranomaismääräyksiä ja rajoituksia. Henkilöstöä on opastettu huolehtimaan omasta terveydestään ja siirtymään etätyöskentelyyn niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista. Näin ehkäisemme omalta osaltamme viruksen leviämistä ja sen vaikutuksia henkilöstömme hyvinvointiin.

Turvaamme oman ja rakennusalan tulevaisuuden

Tässä hetkessä tuotantomme jatko näyttää vakaalta. CRH-konsernin tuella olemme kartoittaneet mahdollisesti eteemme tulevat haasteet ja varautuneet niiden vaikutuksiin parhaan kykymme mukaan. Teemme kaikkemme, jotta toimitusvarmuutemme pysyy hyvällä tasolla asiakkaidemme toimitusten turvaamiseksi.

Voit lukea lisää tekemistämme poikkeusajan toimenpiteistä ja muutoksiin varautumisesta.

Finnsementti on osa Suomen huoltovarmuutta, yksi yhteiskunnan rakentamisen kivijaloista. Kotimainen tuotanto, kestävä kuljetusketju ja osaava henkilöstö ovat toimintamme perusta.  Meillä on vahva tahto ja kyky pitää omalta osaltamme suomalaisen rakennusteollisuuden pyörät pyörimässä.


Haasteet ylitetään yhdessä

Yli satavuotiseen suomalaisen sementtiteollisuuden ja tehdaspaikkakuntiemme historiaan on mahtunut suuria haasteita, joista olemme aina päässeet eteenpäin vetämällä yhtä köyttä. On muistettava, ettei meistä kukaan ole nykyisessä tilanteessa yksin.

Pyrimme siihen, että asiakkaittemme suuntaan toimintamme muutokset vaikuttavat mahdollisimman vähän. Yhteistyö jatkuu totuttuun, toimivaan tapaan. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin, joita poikkeuksellinen aika mahdollisesti herättää – asiakaspalvelumme ja asiantuntijamme ovat apunasi.

Käsillä oleva kriisi haastaa meitä kaikkia ajattelemaan toimintaamme uudella tavalla. Me Finnsementillä uskomme yhä vahvemmin, että tekemämme työ on merkityksellistä koko Suomen kasvun ja kehittymisen kannalta. Pidetään siitä – ja toisistamme – huolta vaikeinakin aikoina.

Miikka Riionheimo, toimitusjohtaja