Tuotekehityspäällikön blogi: Oiva on tuotekehityksen lopputulos ja uuden alku

Parempaa laatua, tehokkaammin ja pienemmillä päästöillä – näihin tavoitteisiin vastaa Oiva-sementti, Finnsementin tuoteperheen uusin jäsen. Oiva on samalla sekä tuotekehityksen odotettu lopputulos että lähtökohta entistäkin vihreämmälle sementille.

Kulunut vuosi on antanut Finnsementin tuotekehitystiimille syytä ylpeyteen, kun pitkään valmisteltu ja kehitetty Oiva-sementti on saatu markkinoille. Takana on vuosien työ, jonka lopputulos on viimein asiakkaiden käytössä työmailla.

Asiakkaille Oiva on nimensä mukaisesti oiva rakennusmateriaali. Se on tasalaatuinen, työstettävä ja ympäristöystävällinen sementti. Finnsementille Oiva on tarkoittanut tehostettua tuotantoa ja yhtiön tavoittelemia päästövähennyksiä.

Ympäristövaikutukset ja niiden pienentäminen ovatkin uutta tuotetta kehitettäessä erityisen merkittävässä asemassa. Meidän sementinvalmistajien lisäksi myös rakennuttajat kiinnittävät yhä enemmän huomiota vähähiiliseen rakentamiseen. Tuotteita tehdäänkin aina asiakkaiden tarpeisiin. Tärkeä osa tuotekehitystä onkin asiakkaiden kanssa tehtävä yhteistyö. Asiakkailta ja työmailta kuulemme parhaiten, miten sementtimme toimii käyttökohteissa.

Tuotekehitys on jatkuva prosessi

Tuotekehitys ei ole yksittäinen projekti, jolla on alku ja loppu. Finnsementillä seuraamme jatkuvasti tuotteiden ominaisuuksia ja kehitysmahdollisuuksia.

Ei olisikaan Oivaa ilman Plussementtiä. Vuonna 2010 markkinoille tullut Plussementti oli aikaisemmin Finnsementin myydyin tuote. Ajan saatossa Plussementtiin haluttiin kuitenkin tehdä valmistusteknisiä muutoksia sekä kehittää sen ominaisuuksia. Suunniteltu tuoteparannus oli niin merkittävä, että tuote päätettiin nimetä uudelleen – Oivaksi.

Muutos Plussementistä Oivaan oli suuri ja vaati merkittäviä investointeja muun muassa Raahen jauhatuslaitokseen, joka jauhaa hiilidioksidivapaata masuunikuonaa Oivan tarpeisiin. Tuotekehitykseen kuului paljon selvitystyötä ja tutkimustiedon keräämistä niin meiltä kuin maailmalta päätöksenteon tueksi. Niiden pohjalta tehty lopullinen investointipäätös vahvisti, että valmius ja tahtotila uuden tuotteen kehittämiselle oli olemassa konsernitasolla.

Betonirakentaminen kehittyy, ja haastavampiin sovellutuksiin tarvitaan jatkuvasti kestävämpiä ja työstettävämpiä materiaaleja. Voisikin sanoa, että mikään tuote ei ole koskaan valmis. Myös Oivaa tullaan uusien tutkimusten ja teknologioiden avulla kehittämään entistäkin vähähiilisempään suuntaan. Joskus tuotekehitys avaa aivan uusia ovia, ja jonakin päivänä myös Oivalle saattaa syntyä ominaisuuksiltaan aivan erilainen sisartuote.

Oivan matka on yhdellä tapaa tullut jo päätökseensä, toisaalta se on vasta aivan alussa. Oiva on sekä tuotekehityksen että suomalaisen sementintuotannon todellinen taidonnäyte.

 

Esa Heikkilä
tuotekehityspäällikkö