Ajankohtaista
Oiva päivä liputtaa!
Finnsementin uusin tulokas, Oiva-sementti, on kulkenut pitkän taipaleen aina tuotekehityksestä ensimmäisiin käyttökohteisiin. Tänään 29.5. haluammekin onnitella tätä oivallista, nuorta nimipäiväsankariamme! Avainlippu liehuu suomalaisen, vastuullisen työn tulokselle. Oiva-sementin matka alkoi jo vuosia sitten tuotekehityksemme työpöydältä. Lähtökohtana oli kehittää Plussementistä uusi parannettu […]
Uusi ympäristöraportti on ilmestynyt
Finnsementin tuoreessa ympäristöraportissa kerromme sementistä kestävän yhteiskunnan rakennusmateriaalina sekä erityisesti pitkäjänteisestä työstämme hiilidioksidipäästöjen vähentämisen ja kiertotalouden eteen sekä viime vuoden investoinneistamme. ”Panostamme tulevaisuudessakin uusiin päästöjä vähentäviin menetelmiin, keskitymme tuotekehityksessämme matalamman CO2-tason sementteihin ja lisäämme määrätietoisesti vaihtoehtoisten polttoaineiden ja raaka-aineiden määrää […]
Ilmasto ei odota poikkeusaikanakaan
On vaikea kuvitella nyky-yhteiskuntaa ilman betonia, sillä tämä maailman käytetyin rakennusmateriaali ympäröi meitä kaikkialla. Siksi meiltä sementinvalmistajilta odotetaan ilmastotekoja, joiden merkitystä ei sovi unohtaa poikkeusaikanakaan. Haaste on otettu vastaan. Sementtiä valmistetaan maailmanlaajuisesti noin 4–4,5 miljardia tonnia vuosittain. Tämä asettaa meille […]
Toimitusjohtajan katsaus: Rakennamme alamme tulevaisuutta yhdessä
Olemme eläneet uudenlaista arkea nyt kaksi kuukautta. Vaikka keskeisenä yhteiskunnallisena toimijana olemme varautuneet poikkeaviin ja odottamattomiin tilanteisiin, on COVID-19-tilanne tuonut meille Finnsementillekin uudenlaisia työn arkea koskevia haasteita. Haastavasta yhteiskunnallisesta tilanteesta huolimatta olemme Finnsementillä onnistuneet pitämään tuotantomme käynnissä normaalisti ja […]
Kevät haastaa betoninvalajaa
Kevät ja lämpenevä sää tuovat helpotusta betonin valmistajan arkeen. Lämpöisemmän sään myötä tarjoutuu mahdollisuus siirtyä käyttämään normaalisti kovettuvia betoneita nopeasti kovettuvien talvibetonien sijaan. Tämän siirtymän ajan kannattaa kuitenkin olla tarkkana, koska yöt ovat edelleen kylmiä ja varsinkin kapeiden rakenteiden lujuudenkehitys voi olla edelleen melko hidasta, […]
Ontelo-Parmix – erikoisnotkistin ontelolaattojen ja maakosteiden betonien valmistukseen
Finnsementin notkistinvalikoima sisältää laajan kirjon vaihtoehtoja valmisbetoniin, elementtituotantoon ja muihin sovelluksiin. Yksi erikoisnotkistimistamme on Ontelo-Parmix. Se on kehitetty nimensä mukaisesti nimenomaan ontelolaattatuotantoon. Kiintoainespitoisuudeltaan 20 %:nen Ontelo-Parmix toimii erityisen tehokkaasti matalan vesi-sementtisuhteen betonien valmistuksessa. Sillä saavutetaan hyvin sekä korkeat alku- että […]
Finnsementti tukee kumppaneitaan muutoksessa – Laukaan Betoni tähtää Lean-osaajaksi
Keski-Suomessa toimiva Laukaan Betoni Oy ottaa askeleita kohti Lean-ajattelua ja sujuvampaa työn arkea. Tukea toimintakulttuurin muutokseen saatiin pitkäaikaiselta kumppanilta Finnsementiltä. Monien organisaatioiden hyödyntämä Lean-ajattelu perustuu toiminnan sujuvoittamiseen ja hukan minimointiin. Lean on ennen kaikkea tapa ajatella, toimia ja johtaa, mutta […]
Ensimmäinen Oiva-sementillä toteutettu stabilointityömaa valmistumassa Varkaudessa
KFS Finland Oy:llä on Varkaudessa käynnissä pilaristabilointityömaa, jossa sideaineena on Oiva-sementti. Kyseessä on ensimmäinen Oiva-sementillä toteutettu stabilointikohde. Kohteen kokonaissementtitarve on yhteensä noin 400 tonnia Finnsementin Lappeenrannan tehtaan valmistamaa Oivaa. KFS Finland Oy:n Varkauden työmaan vastaava työnjohtaja Sauli Partanen kehui sideaineen […]
Toimitusjohtajan katsaus: Haasteet on tehty yhdessä voitettaviksi
Tämänhetkinen COVID-19-tilanne vaikuttaa meidän kaikkien arkeen. Haastava aika vaatii meiltä jokaiselta uudenlaista suhtautumista, joustavuutta ja toimintaa. Myös meillä Finnsementillä arki on muuttunut viime viikkojen aikana. Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota niin toimintojen jatkuvuuteen kuin myös yhteistyökumppanien sekä oman henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimiseen, […]
Uusi Sementti-lehti on ilmestynyt
Käy lukemassa uusin Sementti-lehti verkkosivuiltamme. Juuri ilmestyneessä lehdessä kerromme mm. Finnsementin uudesta ympäristöystävällisestä Oiva-sementistä, miten sähköinen kuormakirja sujuvoittaa toimintaa sekä Raaheen rakentuvasta uudesta kuonajauhetehtaasta. Henkilöhaastattelussa Rakennusteollisuus ry:n pääekonomisti Jouni Vihmo ja Case-osiossa käydään läpi Helsingin Pasilan Triplan toteutusta.